II Corinthians 3

E timata ana ano ranei matou te whakapai ki a matou ano? e pera ana ranei me etahi atu, e mea ana matou ki etahi pukapuka whakapai ma matou ki a koutou, ma koutou ranei ki a matou?

Rupeemmeko me siis itsiämme taas kehumaan? eli tarvitsemmeko me, niinkuin muutamat, kiitoskirjaa teidän tykönne, eli kiitoskirjaa teiltä?

Ko koutou ta matou pukapuka, he mea tuhituhi ki o matou ngakau, e kitea ana, e korerotia ana e nga tangata katoa:

Te olette meidän kirjamme, meidän sydämiimme kirjoitetut, joka kaikilta ihmisiltä tunnetaan ja luetaan.

Kua marama na hoki, ko koutou he pukapuka na te Karaiti, he mea minita na matou, ehara i te mea tuhituhi ki te mangumangu, engari ki te Wairua o te Atua ora; he teka ki nga papa kohatu, engari ki runga ki nga papa kikokiko o te ngakau.

Ja te olette ilmoitetut, että te Kristuksen lähetyskirja olette, meidän palveluksemme kautta valmistettu, ei pläkillä kirjoitettu, vaan elävän Jumalan hengellä, ei kivisiin tauluihin, vaan lihallisiin sydämen tauluihin.

Ko tenei tu whakaaro o matou u tonu ki ta te Atua, he mea na te Karaiti:

Mutta senkaltainen uskallus on meillä Kristuksen kautta Jumalan puoleen.

He teka kei a matou ake te tikanga mo te whakaaro ki tetahi aha, me te mea na matou ake ano; engari na te Atua matou i whai tikanga ai;

Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta,

Nana hoki matou i tau ai hei minita mo te kawenata hou; he teka no te reta, engari no te wairua: he whakamate hoki ta te reta, he whakaora ia ta te wairua.

Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.

Na, mehemea te minitatanga o te mate i tuhituhia nei, i whaoa nei ki nga kohatu, i puta kororia mai, i kore ai e taea e nga tama a Iharaira te titiro matatau atu ki te mata o Mohi i te kororia o tona mata; he kororia ia e memeha ana:

Mutta jos sillä viralla, joka puustavin kautta kuolettaa ja kiviin kuvattu oli, oli senkaltainen kirkkaus, niin ettei Israelin lapset taitaneet katsoa Moseksen kasvoihin, hänen kasvoinsa kirkkauden tähden, joka kuitenkin katoo:

E kore ianei e nui noa atu te kororia o te minitatanga o te wairua?

Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?

Na, mehemea te minitatanga o te whakatau he he kororia, heoi hira rawa atu te kororia o te minitatanga o te tika.

Sillä, jos viralla, joka kadotuksesta saarnaa, kirkkaus oli, paljoa enemmin sillä viralla, joka vanhurskaudesta saarnaa, on ylönpalttinen kirkkaus;

He pono hoki, kahore te mea i whakakororiatia i whai kororia i tenei wahi, ara na te kororia e hira rawa nei.

Sillä se toinen, joka kirkastettu oli, ei ole ensinkään kirkkaudeksi luettava, sen ylönpalttisen kirkkauden suhteen.

Mehemea hoki he kororia to te mea e memeha ana, nui noa atu te kororia o te mea pumau.

Sillä jos sillä oli kirkkaus, joka katoo, paljoa enemmin on sillä kirkkaus, joka pysyy.

Na, i a matou ka tumanako nei ki tenei, nui atu to matou maia ki te korero:

Että meillä siis senkaltainen toivo on, niin me puhumme rohkiasti,

Kahore ano e pera me Mohi i maka nei i te hipoki ki tona mata, kei titiro matatau atu nga tama a Iharaira ki te tukunga iho o te mea e memeha haere ana:

Ja emme tee niinkuin Moses, joka kasvoillensa peitteen pani, ettei Israelin lapset taitaneet sen loppua katsoa, joka katoo.

Otira i whakapakeketia o ratou hinengaro: no te mea taea noatia mai tenei ra i te korerotanga o te kawenata tawhito e mau tonu ana taua hipoki ra ano, kahore ano i hurahia; i roto ia i a te Karaiti ka whakakahoretia.

Vaan heidän taitonsa olivat paatuneet. Sillä tähän päivään asti, kuin vanhaa Testamenttia luetaan, pysyy se peite ottamatta pois, joka Kristuksessa lakkaa.

Na, tae noa mai ki tenei ra, ki te korerotia a Mohi, e takoto ana he hipoki ki runga i to ratou ngakau.

Mutta tähän päivään asti, kuin Mosesta luetaan, riippuu se peite heidän sydämensä edessä.

Na, kia huri ki te Ariki, ka tangohia te hipoki.

Mutta kuin he palajavat Herran puoleen, niin peite otetaan pois.

Na, ko te Ariki, ko te Wairua ia; ko te wahi i noho ai te Wairua o te Ariki, kei reira te tikanga herekore.

Sillä Herra on Henki; mutta kussa Herran Henki on, siinä on vapaus.

Ko tatou katoa ia kahore he hipoki mo te mata, e whakaahua ana i te kororia o te Atua, ano kei roto i te whakaata, a e whakaputaia ketia ana kia rite ki taua ahua ano, he kororia hono iho ki te kororia, i runga i ta te Wairua o te Ariki.

Mutta me kaikki avoimilla kasvoilla Herran kirkkautta katselemme, niinkuin peilissä, ja me muutetaan siihen kuvaan kirkkaudesta niin kirkkauteen niinkuin Herran Hengestä.