Psalms 2

Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

Waarom woeden de heidenen, en bedenken de volken ijdelheid?

Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

De koningen der aarde stellen zich op, en de vorsten beraadslagen te zamen tegen den HEERE, en tegen Zijn Gezalfde, zeggende:

2:3

Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

Laat ons hun banden verscheuren, en hun touwen van ons werpen.

2:4

Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

Die in den hemel woont, zal lachen; de HEERE zal hen bespotten.

2:5

Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

Dan zal Hij tot hen spreken in Zijn toorn, en in Zijn grimmigheid zal Hij hen verschrikken.

2:6

Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

Ik toch heb Mijn Koning gezalfd over Sion, den berg Mijner heiligheid.

2:7

Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Ik zal van het besluit verhalen: de HEERE heeft tot Mij gezegd: Gij zijt Mijn Zoon, heden heb Ik U gegenereerd.

2:8

Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

Eis van Mij, en Ik zal de heidenen geven tot Uw erfdeel, en de einden der aarde tot Uw bezitting.

2:9

Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

Gij zult hen verpletteren met een ijzeren scepter; Gij zult hen in stukken slaan als een pottenbakkersvat.

2:10

Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

Nu dan, gij koningen, handelt verstandiglijk; laat u tuchtigen, gij rechters der aarde!

2:11

Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

Dient den HEERE met vreze, en verheugt u met beving.

2:12

Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

Kust den Zoon, opdat Hij niet toorne, en gij op den weg vergaat, wanneer Zijn toorn maar een weinig zou ontbranden. Welgelukzalig zijn allen, die op Hem betrouwen.