Psalms 10

 Varför, HERRE,  står du så långt ifrån  och fördöljer dig i nödens tider?

Miksis Herra niin kaukana seisot, ja tuskan ajalla sinus peität?

 Genom de ogudaktigas övermod      måste den arme lida.  Må de fångas i de ränker      som de hava uttänkt!

Ylpeydessänsä jumalatoin vainoo köyhää: käsitettäköön he heidän juonissansa, joita he ajattelevat.

 Ty den ogudaktige berömmer sig      av sin själs lystnad,  och den rovgirige talar förgripligt      och föraktar HERREN.

Sillä jumalatoin itse kerskaa omaa mielivaltaansa: ahne siunailee itsiänsä, ja vihoittaa Herran.

 Den ogudaktige säger i sitt högmod:      »Han frågar icke därefter.»  »Det finnes ingen Gud»,      så äro alla hans tankar.

Jumalatoin on koria ja vihainen, ettei hän ketään tottele: ei hän Jumalaa olevankaan luule.

 Trygga äro alltid hans vägar,  dina domar gå högt över hans blickar;  alla sina ovänner räknar han för intet.

Hänen tiensä menestyvät joka aika, sinun tuomios on kaukana hänestä: hän ylpeilee kaikkein vihollistensa edessä.

 Han säger i sitt hjärta:      »Jag skall icke vackla,  över mig skall i evighet      ingen olycka komma.»

Sillä hän puhuu sydämessänsä: en minä ikänä kukisteta, ei sukukunnasta sukukuntaan hätää ole.

 Hans mun är full av förbannelse,      av svek och förtryck;  hans tunga gömmer      olycka och fördärv.

Jonka suu on täynnä kirouksia, kavaluutta ja viettelystä, hänen kielensä saattaa vaivan ja työn.

 Han lägger sig i försåt vid gårdarna,  i lönndom vill han dräpa den oskyldige;  hans ögon lura på den olycklige.

Hän istuu ja väijyy kartanoissa, murhataksensa salaa viatointa; hänen silmänsä palaa köyhän puoleen.

 Han ligger i försåt på lönnligt ställe,      såsom ett lejon i sitt snår,  han ligger i försåt för att gripa den arme;  han griper den arme,      i det han drager honom in i sitt nät.

Hän väijyy salaa niinkuin jalopeura luolassansa, hän väijyy raadollista käsittääksensä, ja hän käsittää hänen, kuin hän tempaa sen verkkoihinsa.

 Han trycker sig ned, han ligger på lur,  och de olyckliga falla i hans klor.

Hän paiskaa ja polkee alas, ja sysää köyhän väkivallalla maahan.

 Han säger i sitt hjärta:      »Gud förgäter det,  han har dolt sitt ansikte,      han ser det aldrig.»

Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.

 Stå upp, HERRE;      Gud, upplyft din hand,  förgät icke de arma.

Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.

 Varför skall den ogudaktige      få förakta Gud  och säga i sitt hjärta      att du icke frågar därefter?

Miksi jumalatoin pilkkaa Jumalaa ja sanoo sydämessänsä: et sinä sitä tottele?

 Du har ju sett det, ty du giver akt      på olycka och jämmer,      för att taga det i din hand.  Åt dig överlämnar den olycklige sin sak;  du blev den faderlöses hjälpare.

Katso siis; sillä sinä näet tuskat ja surut, se on sinun käsissäs: sinuun köyhä itsensä luottaa, ja sinä olet orpolasten holhoja.

 Bryt sönder den ogudaktiges arm,  och hemsök de ondas ogudaktighet,      så att du icke mer finner den.

Särje jumalattoman käsivarsi, ja etsi pahan jumalattomuutta, niin ettei sitä enää löydettäisi.

 Ja, HERREN är konung      alltid och evinnerligen;  hedningarna utrotas ur hans land.

Herra on kuningas aina ja ijankaikkisesti: pakanain pitää häviämän hänen maastansa.

 De ödmjukas trängtan      hör du, HERRE;  du gör deras hjärtan ståndaktiga;      du låter ditt öra giva akt

Köyhäin halauksen sinä, Herra, kuulet: heidän sydämensä sinä vahvistat, että sinun korvas siitä ottaa vaarin;

 för att skaffa den faderlöse och förtryckte rätt,  så att människor, komna av jord,      ej längre vålla skräck.

Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.