Psalms 132

En sang ved festreisene. Herre, gi David lønn for hans møie,

Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,

han som tilsvor Herren, gav Jakobs Veldige det løfte:

Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:

Jeg vil ikke gå inn i mitt huses telt, jeg vil ikke stige op på min sengs leie,

En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;

jeg vil ikke unne mine øine søvn, mine øielokk slummer,

En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,

før jeg finner et sted for Herren, en bolig for Jakobs Veldige!

Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.

Se, vi hørte om den i Efrata, vi fant den i skogsbygden.

Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.

Vi vil komme til hans bolig, vi vil tilbede for hans føtters skammel.

Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.

Reis dig, Herre, og kom til ditt hvilested, du og din styrkes ark!

Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.

La dine prester klæ sig i rettferd og dine fromme rope med fryd!

Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.

For Davids, din tjeners skyld vise du ikke din salvedes åsyn tilbake!

Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.

Herren har svoret David en sann ed, som han ikke vil gå fra: Av ditt livs frukt vil jeg sette konger på din trone;

Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.

dersom dine barn holder min pakt og mine vidnesbyrd, som jeg vil lære dem, da skal også deres barn for all tid sitte på dine trone.

Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.

For Herren har utkåret Sion, han har attrådd det til sin bolig:

Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.

Dette er mitt hvilested til evig tid; her vil jeg bo, fordi jeg har attrådd det.

Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.

Dets mat vil jeg velsigne, dets fattige vil jeg mette med brød,

Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.

og dets prester vil jeg klæ med fryd.

Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.

Der vil jeg la et horn vokse op for David, gjøre i stand en lampe for min salvede.

Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.

Hans fiender vil jeg klæ i skam, men på ham skal hans krone stråle.

Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.