Psalms 120

En vallfartssång.  Jag ropar till HERREN i min nöd,  och han svarar mig.

Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä huudan Herraa minun tuskissani, ja hän kuulee minun rukoukseni.

 HERRE, rädda min själ      från lögnaktiga läppar,      från en falsk tunga.

Herra, pelasta minun sieluni valhettelevista suista ja vääristä kielistä?

 Varmed bliver du lönad,      både nu och allt framgent,      du falska tunga?

Mitä väärä kieli taitaa sinulle tehdä? ja mitä se taitaa toimittaa?

 Jo, med en våldsverkares skarpa pilar      och med glödande ginstkol.

Se on niinkuin väkevän terävät nuolet, niinkuin tuli katajissa.

 Ve mig, att jag måste dväljas i Meseks land  och bo ibland Kedars hyddor!

Voi minua, että minä olen muukalainen Mesekin seassa! minun täytyy asua Kedarin majain seassa.

 Länge nog har min själ måst bo      ibland dem som hata friden.

Se tulee minun sielulleni ikäväksi, asua niiden tykönä, jotka rauhaa vihaavat.

 Jag själv håller frid, men säger jag blott ett ord,      äro de redo till strid.

Minä pidän rauhan, mutta kuin minä puhun, niin he sodan nostavat.