Psalms 129

En vallfartssång.  Mycken nöd hava de vållat mig allt ifrån min ungdom      -- så säge Israel --

Veisu korkeimmassa Kuorissa. He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani, sanokaan nyt Israel;

 mycken nöd hava de vållat mig allt ifrån min ungdom,      dock blevo de mig ej övermäktiga.

He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani; mutta ei he minua voittaneet.

 På min rygg hava plöjare plöjt      och dragit upp långa fåror.

Kyntäjät ovat minun selkäni päällä kyntäneet, ja vakonsa pitkäksi vetäneet.

 Men HERREN är rättfärdig och har huggit av      de ogudaktigas band.

Herra, joka vanhurskas on, on jumalattomain köydet katkonut.

 De skola komma på skam och vika tillbaka,      så många som hata Sion.

Tulkoon häpiään ja kääntyköön takaperin kaikki, jotka Zionia vihaavat.

 De skola bliva lika gräs på taken,  som vissnar, förrän det har vuxit upp;

Olkoon niinkuin ruoho kattojen päällä, joka kuivettuu ennen kuin se reväistään ylös,

 ingen skördeman fyller därmed sin hand,      ingen kärvbindare sin famn,

Joista niittäjä ei kättänsä täytä, eikä lyhteensitoja syliänsä;

 och de som gå där fram kunna icke säga:  »HERRENS välsignelse vare över eder!  Vi välsigna eder      i HERRENS namn.»

Eikä yksikään ohitsekäypä sano: olkoon Herran siunaus teidän päällänne: me siunaamme teitä Herran nimeen.