Psalms 137

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

super flumina Babylonis ibi sedimus et flevimus cum recordaremur Sion

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

super salices in medio eius suspendimus citharas nostras

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

quoniam ibi interrogaverunt nos qui captivos duxerunt nos verba carminis et qui adfligebant nos laeti canite nobis de canticis Sion

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

quomodo cantabimus canticum Domini in terra aliena

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

si oblitus fuero tui Hierusalem in oblivione sit dextera mea

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

adhereat lingua mea gutturi meo si non recordatus fuero tui si non praeposuero Hierusalem in principio laetitiae meae

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

memento Domine filiorum Edom in diem Hierusalem dicentium evacuate evacuate usque ad fundamentum eius

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

filia Babylon vastata beatus qui retribuet tibi vicissitudinem tuam quam retribuisti nobis

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

beatus qui tenebit et adlidet parvulos tuos ad petram