Psalms 137

I te taha o nga wai o Papurona, noho ana tatou i reira, ae, tangi ana tatou, ia tatou i mahara ai ki Hiona.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Whakairia ake e tatou a tatou hapa ki runga ki nga wirou i waenganui o reira.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

No te mea i tono i reira te hunga nana tatou i herehere ki etahi waiata i a tatou, me te hunga nana tatou i tukino i tono mai he hari i a tatou, i mea mai, Waiatatia mai ki a matou tetahi o nga waiate o Hiona.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Me pehea matou ka waiata ai i te waiata a Ihowa i te whenua tauhou?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Ki te wareware ahau ki a koe, e Hiruharama, kia wareware toku ringa matau ki tana mahi.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Ki te kore ahau e mahara ki a koe, kia piri toku arero ki toku ngao; ki te kore ahau e whakanui i Hiruharama ki runga ake i taku mea i tino hari ai.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

E Ihowa, maharatia nga tama a Eroma i te ra o Hiruharama; ta ratou meatanga, Whakahoroa, whakahoroa, a taea rawatia ano tona turanga.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

E te tamahine o Papurona, meake nei whakangaromia, ka hari te tangata e utua ai koe mo tau i mea ai ki a matou.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Ka hari te tangata e hopu ana, e ta ana i au mea nohinohi ki runga ki te kohatu.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.