Psalms 137

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

By the rivers of Babylon, there we sat down, yea, we wept, when we remembered Zion.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

We hanged our harps upon the willows in the midst thereof.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

For there they that carried us away captive required of us a song; and they that wasted us required of us mirth, saying, Sing us one of the songs of Zion.

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

How shall we sing the LORD'S song in a strange land?

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

If I forget thee, O Jerusalem, let my right hand forget her cunning.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

If I do not remember thee, let my tongue cleave to the roof of my mouth; if I prefer not Jerusalem above my chief joy.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Remember, O LORD, the children of Edom in the day of Jerusalem; who said, Rase it, rase it, even to the foundation thereof.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

O daughter of Babylon, who art to be destroyed; happy shall he be, that rewardeth thee as thou hast served us.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Happy shall he be, that taketh and dasheth thy little ones against the stones.