Psalms 137

An den Flüssen Babels, da saßen wir und weinten, indem wir Zions gedachten.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

An die Weiden in ihr hängten wir unsere Lauten.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Denn die uns gefangen weggeführt hatten, forderten daselbst von uns die Worte eines Liedes, und die uns wehklagen machten, Freude: "Singet uns eines von Zions Liedern!"

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Wie sollten wir ein Lied Jehovas singen auf fremder Erde?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Wenn ich dein vergesse, Jerusalem, so vergesse meine Rechte!

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Es klebe meine Zunge an meinem Gaumen, wenn ich deiner nicht gedenke, wenn ich Jerusalem nicht erhebe über die höchste meiner Freuden!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Gedenke, Jehova, den Kindern Edom den Tag Jerusalems, die da sprachen: Entblößet, entblößet sie bis auf ihre Grundfeste!

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Tochter Babel, du Verwüstete! Glückselig, der dir dasselbe vergilt, was du uns getan hast!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Glückselig, der deine Kindlein ergreift und sie hinschmettert an den Felsen!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.