Psalms 137

Sur les bords des fleuves de Babylone, Nous étions assis et nous pleurions, en nous souvenant de Sion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Aux saules de la contrée Nous avions suspendu nos harpes.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Là, nos vainqueurs nous demandaient des chants, Et nos oppresseurs de la joie: Chantez-nous quelques-uns des cantiques de Sion!

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Comment chanterions-nous les cantiques de l'Eternel Sur une terre étrangère?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Si je t'oublie, Jérusalem, Que ma droite m'oublie!

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Que ma langue s'attache à mon palais, Si je ne me souviens de toi, Si je ne fais de Jérusalem Le principal sujet de ma joie!

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Eternel, souviens-toi des enfants d'Edom, Qui, dans la journée de Jérusalem, Disaient: Rasez, rasez Jusqu'à ses fondements!

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Fille de Babylone, la dévastée, Heureux qui te rend la pareille, Le mal que tu nous as fait!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Heureux qui saisit tes enfants, Et les écrase sur le roc!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.