Job 17

Το πνευμα μου φθειρεται, αι ημεραι μου σβυνονται, οι ταφοι ειναι ετοιμοι δι εμε.

Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.

Δεν ειναι χλευασται πλησιον μου; και δεν διανυκτερευει ο οφθαλμος μου εν ταις πικριαις αυτων;

En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.

Ασφαλισον με, δεομαι γενου εις εμε εγγυητης πλησιον σου τις ηθελεν εγγυηθη εις εμε;

Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?

Διοτι συ εκρυψας την καρδιαν αυτων απο συνεσεως δια τουτο δεν θελεις υψωσει αυτους.

Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.

Του λαλουντος με απατην προς τους φιλους, και οι οφθαλμοι των τεκνων αυτου θελουσι τηκεσθαι.

Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.

Και με κατεστησε παροιμιαν των λαων και ενωπιον αυτων κατεσταθην ονειδος.

Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.

Και ο οφθαλμος μου εμαρανθη υπο της θλιψεως, και παντα τα μελη μου εγειναν ως σκια.

Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.

Οι ευθεις θελουσι θαυμασει εις τουτο, και ο αθωος θελει διεγερθη κατα του υποκριτου.

Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.

Ο δε δικαιος θελει κρατει την οδον αυτου, και ο καθαρος τας χειρας θελει επαυξησει την δυναμιν αυτου.

Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.

σεις δε παντες επιστραφητε, και ελθετε τωρα διοτι ουδενα συνετον θελω ευρει μεταξυ σας.

Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.

Αι ημεραι μου παρηλθον, εκοπησαν οι σκοποι μου, αι επιθυμιαι της καρδιας μου.

Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,

Την νυκτα μετεβαλον εις ημεραν το φως ειναι πλησιον του σκοτους.

Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.

Εαν προσμενω, ο ταφος ειναι η κατοικια μου εστρωσα την κλινην μου εν τω σκοτει.

Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt.

Εβοησα προς την φθοραν, Εισαι, πατηρ μου προς τον σκωληκα, Μητηρ μου και αδελφη μου εισαι.

Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.

Και που τωρα η ελπις μου; και την ελπιδα μου τις θελει ιδει;

Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?

εις το βαθος του αδου θελει καταβη βεβαιως θελει αναπαυθη μετ εμου εν τω χωματι.

Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa.