Job 4

Temanlı Elifaz şöyle yanıtladı:

Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,

“Biri sana bir şey söylemeye çalışsa gücenir misin? Kim konuşmadan durabilir?

Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?

Evet, pek çoklarına sen ders verdin, Zayıf elleri güçlendirdin,

Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.

Tökezleyeni senin sözlerin ayakta tuttu, Titreyen dizleri sen pekiştirdin.

Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.

Ama şimdi senin başına gelince gücüne gidiyor, Sana dokununca yılgınlığa düşüyorsun.

Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.

Senin güvendiğin Tanrı’dan korkun değil mi, Umudun kusursuz yaşamında değil mi?

Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?

“Düşün biraz: Hangi suçsuz yok oldu, Nerede doğrular yıkıma uğradı?

Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?

Benim gördüğüm kadarıyla, fesat sürenler, Kötülük tohumu ekenler ektiklerini biçiyor.

Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.

Tanrı’nın soluğuyla yok oluyor, Öfkesinin rüzgarıyla tükeniyorlar.

He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.

Aslanın kükremesi, homurtusu kesildi, Dişleri kırıldı genç aslanların.

Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.

Aslan av bulamadığı için yok oluyor, Dişi aslanın yavruları dağılıyor.

Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.

“Bir söz gizlice erişti bana, Fısıltısı kulağıma ulaştı.

Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.

Gece rüyaların doğurduğu düşünceler içinde, İnsanları ağır uyku bastığı zaman,

Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,

Beni dehşet ve titreme aldı, Bütün kemiklerimi sarstı.

Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;

Önümden bir ruh geçti, Tüylerim ürperdi.

Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.

Durdu, ama ne olduğunu seçemedim. Bir suret duruyordu gözümün önünde, Çıt çıkmazken bir ses duydum:

Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:

‘Tanrı karşısında insan doğru olabilir mi? Kendisini yaratanın karşısında temiz çıkabilir mi?

Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?

Bakın, Tanrı kullarına güvenmez, Meleklerinde hata bulur da,

Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:

Çamur evlerde oturanlara, Mayası toprak olanlara, Güveden kolay ezilenlere mi güvenir?

Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?

Ömürleri sabahtan akşama varmaz, Kimse farkına varmadan sonsuza dek yok olurlar.

Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.

İçlerindeki çadır ipleri çekilince, Bilgelikten yoksun olarak ölüp giderler.’

Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.