Job 16

Eyüp şöyle yanıtladı:

Sitte vastasi Job ja sanoi:

“Buna benzer çok şey duydum, Oysa siz avutmuyor, sıkıntı veriyorsunuz.

Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

Boş sözleriniz hiç sona ermeyecek mi? Nedir derdiniz, boyuna karşılık veriyorsunuz?

Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Yerimde siz olsaydınız, Ben de sizin gibi konuşabilirdim; Size karşı güzel sözler dizer, Başımı sallayabilirdim.

Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Ağzımdan çıkan sözlerle yüreklendirir, Dudaklarımdan dökülen avutucu sözlerle yatıştırırdım sizi.

Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

“Konuşsam bile acım dinmez, Sussam ne değişir?

Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Ey Tanrı, beni tükettin, Bütün ev halkımı dağıttın.

Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Beni sıkıp buruşturdun, bana karşı tanık oldu bu; Zayıflığım kalkmış tanıklık ediyor bana karşı.

Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Tanrı öfkeyle saldırıp parçalıyor beni, Dişlerini gıcırdatıyor bana, Düşmanım gözlerini üzerime dikiyor.

Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

İnsanlar bana dudak büküyor, Aşağılayarak tokat atıyor, Birleşiyorlar bana karşı.

He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

Tanrı haksızlara teslim ediyor beni, Kötülerin kucağına atıyor.

Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Ben rahat yaşıyordum, ama Tanrı paraladı beni, Boynumdan tutup yere çaldı. Beni hedef yaptı kendine.

Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Okçuları beni kuşatıyor, Acımadan böbreklerimi deşiyor, Ödümü yerlere döküyor.

Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Bedenimde gedik üstüne gedik açıyor, Dev gibi üzerime saldırıyor.

Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

“Giymek için çul diktim, Gururumu ayak altına aldım.

Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Ağlamaktan yüzüm kızardı, Gözlerimin altı morardı.

Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Yine de ellerim şiddetten uzak, Duam içtendir.

Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

“Ey toprak, kanımı örtme, Feryadım asla dinmesin.

Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Daha şimdiden tanığım göklerde, Beni savunan yücelerdedir.

Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Dostlarım benimle eğleniyor, Gözlerim Tanrı’ya yaş döküyor;

Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Tanrı kendisiyle insan arasında İnsanoğluyla komşusu arasında hak arasın diye.

Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

“Çünkü birkaç yıl sonra, Dönüşü olmayan yolculuğa çıkacağım.

Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.