Song of Solomon 2

Jeg er Sarons blomst, dalenes lilje.

Minä olen Saronin kukkanen, ja kukoistus laaksossa.

Som en lilje blandt torner, så er min venninne blandt de unge kvinner.

Niinkuin ruusu orjantappuroissa, niin on armaani tytärten seassa.

Som et epletre blandt skogens trær, så er min elskede blandt de unge menn; i hans skygge lyster det mig å sitte, og hans frukt er søt for min gane.

Niinkuin omenapuu metsäpuiden seassa, niin on ystäväni poikain seassa: minä istun hänen varjossansa, jota minä anon, ja hänen hedelmänsä on minun suussani makia.

Han har ført mig til vinhuset, og hans banner over mig er kjærlighet.

Hän johdattaa minua viinakellariinsa; ja rakkaus on hänen lippunsa minun päälläni.

Styrk mig med druekaker, kveg mig med epler! For jeg er syk av kjærlighet.

Virvoittakaat minua viinaleileillä, ja vahvistakaat minua omenilla; sillä minä olen sairas rakkaudesta.

Hans venstre hånd er under mitt hode, og hans høire favner mig.

Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, hänen oikia kätensä halaa minua.

Jeg ber eder inderlig, I Jerusalems døtre, ved rådyrene eller ved hindene på marken, at I ikke vekker og ikke egger kjærligheten, før den selv vil!

Minä vannotan tietä, Jerusalemin tyttäret, metsävuohten eli naaraspeurain kautta kedolla, ettette herätä eli vaivaa armastani, siihen asti kuin hän itse tahtoo.

Hør, der er min elskede! Se, der kommer han springende over fjellene, hoppende over haugene.

Tämä on ystäväni ääni, katso, hän tulee: hän hyppää vuorilla ja karkaa kukkuloille.

Min elskede ligner et rådyr eller en ung hjort. Se, der står han bak vår vegg; han kikker gjennem vinduene, gjennem gitteret ser han inn.

Ystäväni on metsävuohen eli nuoren peuran kaltainen: katso, hän seisoo seinän takana, ja katsoo akkunasta sisälle, ja kurkistelee häkin lävitse.

Min elskede tar til orde og sier til mig: Stå op, min venninne, du min fagre, og kom ut!

Ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse armaani, ihanaiseni, ja tule.

For se, nu er vinteren omme, regnet har draget forbi og er borte;

Sillä katso, talvi on kulunut, ja sade lakannut ja mennyt pois:

blomstene kommer til syne i landet, sangens tid er inne, og turtelduens røst har latt sig høre i vårt land;

Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme;

fikentreets frukter tar til å rødme, og vintrærnes blomster dufter. Stå op, kom, min venninne, du min fagre, så kom da!

Fikunapuut puhkeevat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa: nouse, armaani, ihanaiseni, ja tule.

Du min due i bergrevnene, i fjellveggens ly! La mig se din skikkelse, la mig høre din røst! For din røst er blid og din skikkelse fager.

Kyhkyläiseni vuoren raossa ja kivirauniossa, anna minun nähdä kasvos, anna minun kuulla äänes; sillä sinun äänes on suloinen, ja kasvos ihanainen.

Fang revene for oss, de små rever som ødelegger vingårdene! Våre vingårder står jo i blomst.

Ottakaat meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat viinamäet; sillä meidän viinamäkemme ovat röhkäleillä.

Min elskede er min, og jeg er hans, han som vokter sin hjord blandt liljene.

Ystäväni on minun, ja minä hänen, joka kaitsee kukkasten keskellä,

Innen dagen blir sval og skyggene flyr, vend om, min elskede, lik et rådyr eller en ung hjort på de kløftede fjell!

Siihenasti että päivä jäähtyy ja varjot kulkevat pois. Palaja, ole niinkuin metsävuohi, ystäväni, eli niinkuin nuori peura Eroitusvuorilla.