Psalms 142

En læresalme av David, da han var i hulen, en bønn.

Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.

Med min røst roper jeg til Herren, med min røst beder jeg inderlig til Herren.

Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,

Jeg utøser min sorg for hans åsyn, jeg gir min nød til kjenne for hans åsyn.

Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.

Når min ånd vansmekter i mig, kjenner dog du min sti; på den vei jeg skal vandre, har de lagt skjulte snarer for mig.

Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.

Sku til min høire side og se! Det er ikke nogen som kjennes ved mig; all tilflukt er borte for mig, det er ikke nogen som spør efter min sjel.

Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.

Jeg roper til dig, Herre! Jeg sier: Du er min tilflukt, min del i de levendes land.

Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät.

Gi akt på mitt klagerop, for jeg er blitt såre elendig! Fri mig fra mine forfølgere, for de er mig for sterke! Før min sjel ut av fengslet, så jeg kan love ditt navn! De rettferdige skal samle sig omkring mig, når du gjør vel imot mig.

Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.