Job 3

I muri i tenei ka puaki te mangai o Hopa, a ka kanga e ia tona ra.

Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

Na ka oho a Hopa, ka mea,

Ja Job vastasi ja sanoi:

Kia ngaro te ra i whanau ai ahau, te po i korerotia ai, He tamaroa kei roto i te kopu.

Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

Waiho taua ra mo te pouri; kaua e tirohia iho e te Atua i runga; kaua hoki e whitingia e te marama.

Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

Kia poke ia i te pouri, i te atarangi hoki o te mate; kia tauria iho e te kapua; kia whakawehia ano hoki e te whakapouritanga o te ra.

Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

Na ko taua po, kia mau pu i te pouri kerekere: kei honoa ki nga ra o te tau; kei huihuia atu ina taua nga marama.

Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

Nana, kia mokemoke taua po, kaua te reo koa e uru ki roto.

Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

Kia kanga hoki e te hunga kanga i te ra, e te hunga mohio ki te whakaara rewiatana.

Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

Kia pouri nga whetu o tona kakarauritanga; kia tatari ki te marama, a kahore noa iho; kei kite hoki i te takiritanga ata.

Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

Mona kihai i tutaki i nga tatau o te kopu o toku whaea, kihai i huna i te mauiui kei kitea e ahau.

Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

He aha ahau te mate ai i te kopu? He aha te hemo ai i toku putanga mai i te kopu?

Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

He aha i rite wawe ai nga turi moku, me nga u hei ngote maku?

Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

Me i pena, kua ata takoto ahau, te ai he whakaohooho, moe ana ahau: katahi ahau ka whai okiokinga,

Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

I roto i nga kingi, i nga kaiwhakatakoto whakaaro o te whenua i hanga nei i nga wahi mokemoke mo ratou,

Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

I roto ranei i nga rangatira whai koura, o ratou nei whare ki tonu i te hiriwa:

Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

Kua kahore noa iho ranei, kua pera me te materoto e ngaro nei, me nga kohungahunga kahore nei e kite i te marama.

Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

Mutu ake i reira te whakararuraru a te hunga kino; okioki ana i reira te hunga kua mauiui nga uaua.

Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

Ata noho ana nga herehere i reira, te rongo i te reo o te kaitukino.

Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

Kei reira te iti, te rahi, kahore hoki he rangatira o te pononga.

Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

He aha te marama i homai ai ki te tangata kei roto nei i te mate? te ora ki te tangata kua kawa te wairua?

Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

E koingo nei ki te mate, heoi kahore noa iho; e keri ana kia taea ia, nui atu i te keri i nga taonga huna.

Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

Hari pu ratou, koa ana, ina kitea te urupa.

Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

He aha ano te marama i homai ai ki te tangata kua huna nei tona ara, kua oti nei te tutakitaki mai e te Atua?

Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

Kiano hoki ahau i kai, kua tae mai taku mapu: ano he wai oku hamama e ringihia ana.

Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

No te mea kua tae mai ki ahau te mea whakawehi e wehi nei ahau; ko taku e pawera nei kua pa ki ahau.

Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

Kahore oku humarie, kahore oku ata noho, ehara i te mea e okioki ana; na kua puta te raruraru.

Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.