Psalms 137

Là presso i fiumi di Babilonia, sedevamo ed anche piangevamo ricordandoci di Sion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Ai salici delle sponde avevamo appese le nostre cetre.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Poiché là quelli che ci avevan menati in cattività ci chiedevano dei canti, quelli che ci predavano, delle canzoni d’allegrezza, dicendo: Cantateci delle canzoni di Sion!

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Come potremmo noi cantare le canzoni dell’Eterno in terra straniera?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Se io ti dimentico, o Gerusalemme, dimentichi la mia destra le sue funzioni,

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

resti la mia lingua attaccata al palato se io non mi ricordo di te, se non metto Gerusalemme al disopra d’ogni mia allegrezza.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Ricordati, o Eterno, dei figliuoli di Edom, che nel giorno di Gerusalemme dicevano: Spianatela, spianatela, fin dalle fondamenta!

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

O figliuola di Babilonia, che devi esser distrutta, beati chi ti darà la retribuzione del male che ci hai fatto!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Beato chi piglierà i tuoi piccoli bambini e li sbatterà contro la roccia!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.