Job 19

Allora Giobbe rispose e disse:

Mutta Job vastasi ja sanoi:

"Fino a quando affliggerete l’anima mia e mi tormenterete coi vostri discorsi?

Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

Son già dieci volte che m’insultate, e non vi vergognate di malmenarmi.

Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

Dato pure ch’io abbia errato, il mio errore concerne me solo.

Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

Ma se proprio volete insuperbire contro di me e rimproverarmi la vergogna in cui mi trovo,

Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

allora sappiatelo: chi m’ha fatto torto e m’ha avvolto nelle sue reti è Dio.

Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

Ecco, io grido: "Violenza!" e nessuno risponde; imploro aiuto, ma non c’è giustizia!

Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

Dio m’ha sbarrato la via e non posso passare, ha coperto di tenebre il mio cammino.

Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

M’ha spogliato della mia gloria, m’ha tolto dal capo la corona.

Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

M’ha demolito a brano a brano, e io me ne vo! ha sradicata come un albero la mia speranza.

Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

Ha acceso l’ira sua contro di me, e m’ha considerato come suo nemico.

Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

Le sue schiere son venute tutte insieme, si sono spianata la via fino a me, han posto il campo intorno alla mia tenda.

Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

Egli ha allontanato da me i miei fratelli, i miei conoscenti si son del tutto alienati da me.

Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

M’hanno abbandonato i miei parenti, gl’intimi miei m’hanno dimenticato.

Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

I miei domestici e le mie serve mi trattan da straniero; agli occhi loro io sono un estraneo.

Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

Chiamo il mio servo, e non risponde, devo supplicarlo con la mia bocca.

Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

Il mio fiato ripugna alla mia moglie, faccio pietà a chi nacque dal seno di mia madre.

Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

Perfino i bimbi mi sprezzano; se cerco d’alzarmi mi scherniscono.

Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

Tutti gli amici più stretti m’hanno in orrore, e quelli che amavo mi si son vòlti contro.

Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

Le mie ossa stanno attaccate alla mia pelle, alla mia carne, non m’è rimasto che la pelle de’ denti.

Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

Pietà, pietà di me, voi, miei amici! ché la man di Dio m’ha colpito.

Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

Perché perseguitarmi come fa Dio? Perché non siete mai sazi della mia carne?

Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

Oh se le mie parole fossero scritte! se fossero consegnate in un libro!

Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

se con lo scalpello di ferro e col piombo fossero incise nella roccia per sempre!…

Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

Ma io so che il mio Vindice vive, e che alla fine si leverà sulla polvere.

Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

E quando, dopo la mia pelle, sarà distrutto questo corpo, senza la mia carne, vedrò Iddio.

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

Io lo vedrò a me favorevole; lo contempleranno gli occhi miei, non quelli d’un altro… il cuore, dalla brama, mi si strugge in seno!

Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

Se voi dite: Come lo perseguiteremo, come troveremo in lui la causa prima dei suoi mali?

Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

Temete per voi stessi la spada, ché furiosi sono i castighi della spada affinché sappiate che v’è una giustizia".

Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.