Psalms 88

Ének. A Kóráh fiainak zsoltára. Az éneklőmesternek a Mahalath- lehannóthra. Az Ezrahita Hémán tanítása.

Psalmi, Koran lasten veisu, edelläveisaajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäs,

Uram, szabadításomnak Istene! Nappal kiáltok, éjjelente előtted vagyok:

Anna minun rukoukseni etees tulla: kallista korvas huutoni puoleen.

Jusson elődbe imádságom, hajtsad füled az én kiáltozásomra!

Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä.

Mert betelt a lelkem nyomorúságokkal, és életem a Seolig jutott.

Minä olen arvattu niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät: minä olen niinkuin se mies, jolla ei yhtään apua ole.

Hasonlatossá lettem a sírba szállókhoz; olyan vagyok, mint az erejevesztett ember.

Minä makaan hyljättynä kuolleiden seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et sinä enää muista, ja jotka kädestäs eroitetut ovat.

A holtak közt van az én helyem, mint a megölteknek, a kik koporsóban feküsznek, a kikről többé nem emlékezel, mert elszakasztattak a te kezedtől.

Sinä olet painanut minun alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen.

Mély sírba vetettél be engem, sötétségbe, örvények közé.

Sinun hirmuisuutes ahdistaa minua, ja pakottaa minua sinun aalloillas, Sela!

A te haragod reám nehezedett, és minden haboddal nyomtál engem. Szela.

Sinä eroitat kauvas ystäväni minusta: sinä olet minun tehnyt heille kauhistukseksi: minä makaan vangittuna, etten minä voi päästä ulos.

Elszakasztottad ismerőseimet tőlem, útálattá tettél előttök engem; berekesztettem és ki nem jöhetek.

Minun kasvoni ovat surkiat raadollisuuden tähden: Herra, minä avukseni huudan sinua joka päivä: minä hajoitan käteni sinun puolees.

Szemem megsenyvedett a nyomorúság miatt; kiáltalak téged Uram minden napon, hozzád terjengetem kezeimet.

Teetkös siis ihmeitä kuolleiden seassa? eli nousevatko kuolleet sinua kiittämään? Sela!

Avagy a holtakkal teszel-é csodát? Felkelnek-é vajjon az árnyak, hogy dicsérjenek téged? Szela.

Luetellaanko haudoissa sinun hyvyyttäs? ja totuuttas kadotuksessa?

Beszélik-é a koporsóban a te kegyelmedet, hűségedet a pusztulás helyén?

Tunnetaanko sinun ihmees pimiässä? eli vanhurskautes siinä maassa, jossa kaikki unohdetaan?

Megtudhatják-é a sötétségben a te csodáidat, és igazságodat a feledékenység földén?

Mutta minä huudan sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun etees.

De én hozzád rimánkodom, Uram, és jó reggel elédbe jut az én imádságom:

Miksis, Herra, heität pois sieluni, ja peität kasvos minulta?

Miért vetsz el hát Uram engem, *és* rejted el orczádat én tőlem?

Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen.

Nyomorult és holteleven vagyok ifjúságomtól kezdve; viselem a te rettentéseidet, roskadozom.

Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua.

Általmentek rajtam a te búsulásaid; a te szorongatásaid elemésztettek engem.

Ne saartavat minua joka päivä niinkuin vesi, ja ynnä minua piirittävät.

Körülvettek engem, mint a vizek egész napon; együttesen körülöveztek engem. * (Psalms 88:19) Elszakasztottál tőlem barátot és rokont; ismerőseim a - setétség. *

Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä.