Lamentations 5

Emlékezzél meg Uram, mi esett meg rajtunk; tekintsd meg és lásd meg gyalázatunkat!

Muista, Herra, kuinka meille tapahtui: katso ja näe meidän ylönkatsettamme.

A mi örökségünk idegenekre szállt; házaink a jövevényekéi.

Meidän perintömme on muukalaisten osaksi tullut, ja huoneemme ulkonaisten omaksi.

Apátlan árvák lettünk; anyáink, mint az özvegyek.

Me olemme orvot ilman isää, ja äitimme ovat niinkuin lesket.

Vizünket pénzért iszszuk, tűzifánkat áron kapjuk.

Vettä, joka meidän omamme oli, me joimme rahalla, omat halot me ostimme hinnalla.

Nyakunknál fogva hajtatunk; elfáradtunk, nincsen nyugtunk.

kaulallamme me vaivaa kärsimme; ja ehkä me jo väsyneet olimme, ei kuitenkaan meille lepoa annettu.

Égyiptomnak adtunk kezet, az assziroknak, hogy jóllakjunk kenyérrel.

Meidän piti Egyptin ja Assyrian alle meitämme antaman, että me sittekin leipää ravinnoksemme saaneet olisimme.

Apáink vétkeztek; nincsenek; mi hordozzuk vétkeiket.

Meidän isämme ovat syntiä tehneet, ja ei enään ole käsissä; ja meidän pitää heidän pahoja tekojansa nautitseman.

Szolgák uralkodnak rajtunk; nincs a ki megszabadítson kezökből.

Orjat meitä vallitsevat; ja ei ole kenkään, joka meitä heidän käsistänsä pelastaa.

Életünk veszélyeztetésével szerezzük kenyerünket a pusztában levő fegyver miatt.

Meidän pitää hakeman leipämme hengen paolla, miekan edessä korvessa.

Bőrünk, mint a kemencze, megfeketedett az éhség lázától.

Meidän ihomme on poltettu, niinkuin pätsissä, hirmuisen nälän tähden.

Az asszonyokat meggyalázták Sionban, a szűzeket Júda városaiban.

He ovat vaimot Zionissa raiskanneet ja neitseet Juudan kaupungeissa.

A fejedelmeket kezökkel akasztották fel; a vének orczáit nem becsülik.

Ruhtinaat he ovat hirttäneet, ja vanhimpia ei he kunnioittaneet.

Az ifjak a kézi malmot hordozzák, és a gyermekek a fahordásban botlanak el.

Nuorukaiset piti jauhaman, ja piskuisten täytyi puita kantaissansa kompastua.

A vének eltüntek a kapuból, *megszüntek* az ifjak énekelni.

Vanhat puuttuivat porteista, ja nuorukaiset ei enään kanteletta soita.

Oda van a mi szívünk öröme, gyászra fordult a mi körtánczunk.

Meidän sydämemme ilo loppui, meidän tanssimme on kääntynyt murheeksi.

Elesett a mi fejünknek koronája, jaj most nékünk mert vétkeztünk!

Meidän päästämme on kruunu pudonnut; voi nyt meitä, että me niin olemme syntiä tehneet!

Ezért lett beteg a mi szívünk, ezekért homályosodtak meg a mi szemeink;

Sentähden on myös sydämemme murheissansa; niiden tähden ovat meidän silmämme pimenneet;

A Sion hegyéért, hogy elpusztult; rókák futkosnak azon!

Zionin vuoren tähden, että se niin hävitetty on, että ketut hänessä juoksentelevat.

Te Uram örökké megmaradsz; a te királyi széked nemzedékről nemzedékre!

Mutta sinä Herra, joka ijankaikkisesti olet, ja istuimes ijästä ikään!

Miért feledkezel el örökre mi rólunk? *miért* hagysz el minket hosszú időre?

Miksis meidät ijankaikkisesti unohdat, ja niin kauvan meitä peräti hylkäät?

Téríts vissza Uram magadhoz és visszatérünk; újítsd meg a mi napjainkat, mint régen.

Palauta, Herra, meitä jälleen sinun tykös, että me taas palaisimme; uudista meidän päivämme niinkuin ne alusta olivat.

Mert bizony-bizony megvetettél minket; megharagudtál ránk felettébb!

Oletkos meitä peräti heittänyt pois, ja sangen suuresti vihastunut meidän päällemme?