Job 4

És felele a témáni Elifáz, és monda:

Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,

Ha szólni próbálunk hozzád, zokon veszed-é? De hát ki bírná türtőztetni magát a beszédben?

Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?

Ímé sokakat oktattál, és a megfáradott kezeket megerősítetted;

Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.

A tántorgót a te beszédeid fentartották, és a reszkető térdeket megerősítetted;

Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.

Most, hogy rád jött *a sor,* zokon veszed; hogy téged ért *a baj,* elrettensz!

Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.

Nem bizodalmad-é a te istenfélelmed, s nem reménységed- é utaidnak becsületessége?

Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?

Emlékezzél, kérlek, ki az, a ki elveszett ártatlanul, és hol töröltettek el az igazak?

Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?

A mint én láttam, a kik hamisságot szántanak és gonoszságot vetnek, ugyanazt aratnak.

Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.

Az Istennek lehelletétől elvesznek, az ő haragjának szelétől elpusztulnak.

He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.

Az oroszlán ordítása, a sakál üvöltése, és az oroszlán-kölykök fogai megsemmisülnek.

Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.

Az agg oroszlán elvész, ha nincs martaléka, a nőstény oroszlán kölykei elszélednek.

Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.

Szó lopódzék hozzám, s valami nesz üté meg abból fülemet.

Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.

Éjjeli látásokon való töprengések között, mikor mély álom fogja el az embereket.

Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,

Félelem szálla rám, és rettegés, s megreszketteté minden csontomat.

Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;

Valami szellem suhant el előttem, s testemnek szőre felborzolódék.

Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.

Megálla, de ábrázatját föl nem ismerém, egy alak vala szemeim előtt, mély csend, és *ilyen* szót hallék:

Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:

Vajjon a halandó igaz-é Istennél: az ő teremtője előtt tiszta-é az ember?

Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?

Ímé az ő szolgáiban sem bízhatik és az ő angyalaiban is talál hibát:

Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:

Mennyivel inkább a sárházak lakosaiban, a kiknek fundamentumok a porban van, és könnyebben szétnyomhatók a molynál?!

Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?

Reggeltől estig gyötrődnek, s a nélkül, hogy észrevennék, elvesznek örökre.

Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.

Ha kiszakíttatik belőlök sátoruk kötele, nem halnak-é meg, és pedig bölcsesség nélkül?

Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.