Job 19

Felele pedig Jób, és monda:

Mutta Job vastasi ja sanoi:

Meddig búsítjátok még a lelkemet, és kínoztok engem beszéddel?

Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

Tízszer is meggyaláztatok már engem; nem pirultok, hogy így erősködtök ellenem?

Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

Még ha csakugyan tévedtem is, tévedésem énmagamra hárul.

Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

Avagy csakugyan pöffeszkedni akartok ellenem, és feddődni az én gyalázatom felett?

Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

Tudjátok meg hát, hogy Isten alázott meg engem, és az ő hálójával ő vett engem körül.

Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

Ímé, kiáltozom az erőszak miatt, de meg nem hallgattatom, segélyért kiáltok, de nincsen igazság.

Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

Utamat úgy elgátolta, hogy nem mehetek át rajta, és az én ösvényemre sötétséget vetett.

Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

Tisztességemből kivetkőztetett, és fejemnek koronáját elvevé.

Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

Megronta köröskörül, hogy elveszszek, és reménységemet, mint a fát, letördelé.

Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

Felgerjesztette haragját ellenem, és úgy bánt velem, mint ellenségeivel.

Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

Seregei együtt jövének be és utat csinálnak ellenem, és az én sátorom mellett táboroznak.

Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

Atyámfiait távol űzé mellőlem, barátaim egészen elidegenedtek tőlem.

Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

Rokonaim visszahúzódtak, ismerőseim pedig elfelejtkeznek rólam.

Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

Házam zsellérei és szolgálóim idegennek tartanak engem, jövevény lettem előttök.

Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

Ha a szolgámat kiáltom, nem felel, még ha könyörgök is néki.

Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

Lehelletem idegenné lett házastársam előtt, s könyörgésem az én ágyékom magzatai előtt.

Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

Még a kisdedek is megvetnek engem, ha fölkelek, ellenem szólnak nékem.

Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

Megútált minden meghitt emberem; a kiket szerettem, azok is ellenem fordultak.

Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

Bőrömhöz és húsomhoz ragadt az én csontom, csak fogam húsával menekültem meg.

Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

Könyörüljetek rajtam, könyörüljetek rajtam, oh ti barátaim, mert az Isten keze érintett engem!

Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

Miért üldöztök engem úgy, mint az Isten, és mért nem elégesztek meg a testemmel?

Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

Oh, vajha az én beszédeim leirattatnának, oh, vajha könyvbe feljegyeztetnének!

Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

Vasvesszővel és ónnal örökre kősziklába metszetnének!

Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

Mert én tudom, hogy az én megváltóm él, és utoljára az én porom felett megáll.

Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

És miután ezt a bőrömet megrágják, testem nélkül látom meg az Istent.

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

A kit magam látok meg magamnak; az én szemeim látják meg, nem más. Az én veséim megemésztettek én bennem;

Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

Mert ezt mondjátok: Hogyan fogjuk őt üldözni! *látva,* hogy a dolog gyökere én bennem rejlik.

Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

Féljetek a fegyvertől, mert a fegyver a bűnök miatt való büntetés, hogy megtudjátok, hogy van ítélet!

Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.