Job 17

Még mindig csúfot űznek belőlem! Szemem az ő patvarkodásuk között virraszt.

Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.

Kezest magadnál rendelj, kérlek, nékem; *különben* ki csap velem kezet?

En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.

Minthogy az ő szívöket elzártad az értelem elől, azért nem is magasztalhatod fel őket.

Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?

A ki prédává juttatja barátait, annak fiainak szemei elfogyatkoznak.

Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.

Példabeszéddé tőn engem a népek előtt, és ijesztővé lettem előttök.

Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.

A bosszúság miatt szemem elhomályosodik, és minden tagom olyan, mint az árnyék.

Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.

Elálmélkodnak ezen a becsületesek, és az ártatlan a képmutató ellen támad.

Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.

Ám az igaz kitart az ő útján, és a tiszta kezű ember még erősebbé lesz.

Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.

Nosza hát, térjetek ide mindnyájan; jőjjetek, kérlek, úgy sem találok bölcset köztetek.

Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.

Napjaim elmulának, szívemnek kincsei: terveim meghiusulának.

Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.

Az éjszakát nappallá változtatják, és a világosság csakhamar sötétséggé lesz.

Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,

Ha reménykedem is, a sír *már* az én házam, a sötétségben vetettem az én ágyamat.

Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.

A sírnak mondom: Te vagy az én atyám; a férgeknek pedig: Ti vagytok az én anyám és néném.

Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt.

Hol tehát az én reménységem, ki törődik az én reménységemmel?

Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.

Leszáll az majd a sír üregébe, velem együtt nyugoszik a porban.

Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?

Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa.