Job 15

Majd felele a Témánból való Elifáz és monda:

Niin vastasi Eliphas Temanilainen ja sanoi:

Vajjon a bölcs felelhet-é *ilyen* szeles tudománynyal, és megtöltheti-é a hasát keleti széllel?

Pitääkö taitavan niin tuuleen puhuman, ja täyttämän vatsansa tuulella?

Vetekedvén oly beszéddel, a mely nem használ, és oly szavakkal, a melyekkel semmit sem segít.

Sinä nuhtelet kelvottomilla sanoilla ja puheilla, joista ei ole hyödytystä.

Te már semmivé akarod tenni az *Isten* félelmét is; és megkevesbíted az Isten előtt való buzgólkodást is!

Sinä olet hyljännyt pelvon, ja puhut ylönkatseella Jumalan edessä.

Mert gonoszságod oktatja a te szádat, és a csalárdok nyelvét választottad.

Sillä sinun pahuutes opettaa niin sinun suus; ja sinä olet valinnut viekasten kielen.

A te szád kárhoztat téged, nem én, és a te ajakaid bizonyítanak ellened.

Sinun suus pitää tuomitseman sinun, ja en minä: sinun huules pitää todistaman sinua vastaan:

Te születtél-é az első embernek; elébb formáltattál-é, mint a halmok?

Oletkos ensimäinen ihminen, joka syntynyt on? eli ennen (kaikkia) vuoria luotu?

Az Isten tanácsában hallgatóztál-é, és a bölcseséget magadhoz ragadtad-é?

Oletko sinä kuullut Jumalan salaisen neuvon? ja onko taito halvempi sinua?

Mit tudsz te, a mit mi nem tudunk, és mit értesz olyat, a mi nálunk nem volna meg?

Mitä sinä tiedät, jota emme tiedä; mitäs ymmärrät, joka ei ole meidän tykönämme?

Ősz is, agg is van közöttünk, jóval idősebb a te atyádnál.

Harmaapäät ja vanhat ovat meidän tykönämme, jotka ennen ovat eläneet kuin sinun isäs.

Csekélységek-é előtted Istennek vigasztalásai, és a beszéd, a mely szeliden bánt veled?

Pitäiskö Jumalan lohdutukset oleman halvat sinulle? Eli onko jotakin salaista tykönäs?

Merre ragadt téged a szíved, és merre pillantottak a te szemeid?

Mitä sinun sydämes aikoi? ja mitäs vilkutat silmiäs?

Hogy Isten ellen fordítod a te haragodat, és ilyen szavakat eresztesz ki a szádon?

Kuinka sinä asetat mieles Jumalaa vastaan? että sinä senkaltaiset sanat suustas päästät.

Micsoda a halandó, hogy tiszta lehetne, és hogy igaz volna, a ki asszonytól születik?

Mikä on ihminen, että hän olis puhdas? ja että hän olis hurskas, joka vaimosta syntynyt on?

Ímé, még az ő szenteiben sem bízok, az egek sem tiszták az ő szemében:

Katso, hänen pyhäinsä seassa ei ole yhtään nuhteetointa; ja taivaat ei ole puhtaat hänen edessänsä.

Mennyivel kevésbbé az útálatos és a megromlott ember, a ki úgy nyeli a hamisságot, mint a vizet?!

Kuinka paljon enemmin ihminen on kauhia ja ilkiä, joka juo vääryyttä niinkuin vettä?

Elmondom néked, hallgass rám, és a mint láttam, úgy beszélem el;

Minä osoitan sinulle sen, kuule minua: minä luettelen sinulle, mitä minä nähnyt olen:

A mit a bölcsek is hirdettek, és nem titkoltak el, mint atyáiktól valót;

Mitä taitavat sanoneet ovat, jota ei yksikään heidän isistänsä ole salannut.

A kiknek egyedül adatott vala a föld, és közöttük idegen nem megy vala.

Joille ainoille maa annettu on, niin ettei yksikään outo saanut käydä heidän keskellänsä.

Az istentelen kínozza önmagát egész életében, és az erőszakoskodó előtt is rejtve van az ő esztendeinek száma.

Jumalatoin vapisee kaiken elinaikansa, ja tyrannin vuosiluku on peitetty.

A félelem hangja *cseng* az ő füleiben; a békesség *ide*jén tör rá a pusztító!

Pelvon ääni on hänen korvissansa, että rauhassakin pitää hävittäjä tuleman hänen päällensä.

Nem hiszi, hogy kijut a sötétségből, mert kard hegyére van ő kiszemelve.

Ei hän usko palajavansa pimeydestä, ja varoo aina miekkaa.

Kenyér után futkos, hogy hol volna? Tudja, hogy közel van hozzá a sötétség napja.

Kuin hän lähtee sinne ja tänne elatuksensa jälkeen, niin hän luulee aina pimeyden päivän käsissänsä olevan.

Háborgatják őt a nyomorúság és rettegés; leverik őt, mint valami háborúra felkészült király.

Ahdistus ja hätä peljättävät häntä, ja yllyttävät hänen, niinkuin kuningas valmis sotaan.

Mert az Isten ellen nyujtotta ki kezét, és erősködött a Mindenható ellen;

Sillä hän on ojentanut kätensä Jumalaa vastaan, ja vahvistanut itsensä Kaikkivaltiasta vastaan.

*Kinyujtott* nyakkal rohant ellene, domború pajzsainak fellege alatt.

Hän juoksee päätäpäin häntä vastaan, ja seisoo ynseästi häntä vastaan.

Mivel befedezte az arczát kövérséggel, és hájat borított tomporára;

Hän on peittänyt kasvonsa lihavuudellansa, ja lihoittanut ja paisuttanut itsensä.

És lakozott elrombolt városokban; lakatlan házakban, a melyek dűlőfélben vannak:

Mutta hänen pitää asuman hävitetyssä kaupungissa ja asumattomissa huoneissa, jotka roukkioksi riutumallansa ovat.

Meg nem gazdagodik, vagyona meg nem marad, jószága nem lepi el a földet.

Ei hänen pidä rikastuman, eikä hänen tavaransa pysymän, eikä hänen onnensa pidä leviämän maassa.

Nem menekül meg a setétségtől, sarjadékát láng perzseli el, és szájának lehelletétől pusztul el.

Ei hänen pidä pääsemän pimeydestä: tulen liekki kuivaa hänen oksansa, ja hänen suunsa hengellä katoo.

Ne higyjen a hívságnak, a ki megcsalatott, mert hívság lészen annak jutalma.

Ei hän taida uskaltaa turhuuteen, että hän on petetty; sillä turhuus on hänen palkkansa.

Nem idejében telik el *élete,* és az ága ki nem virágzik.

Hän loppuu ennen aikaansa, ja hänen oksansa ei pidä vihoittaman.

Lehullatja, mint a szőlővessző az ő egresét, elhányja, mint az olajfa az ő virágát.

Hän poimitaan niinkuin kypsymätöin marja viinapuusta, ja niinkuin öljypuu varistaa kukoistuksensa.

Mert a képmutató házanépe meddő, és tűz emészti meg az ajándékból való sátrakat.

Sillä ulkokullattuin kokous pitää oleman yksinäinen, ja tulen pitää polttaman lahjain ottajan huoneen,

Nyomorúságot fogan, álnokságot szül, és az ő méhök csalárdságot érlel.

Hän siittää onnettomuuden, ja synnyttää vaivaisuuden; ja heidän vatsansa valmistaa petoksen.