Job 14

Az asszonytól született ember rövid életű és háborúságokkal bővelkedő.
Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
Mint a virág, kinyílik és elhervad, és eltünik, mint az árnyék és nem állandó.
Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
Még az ilyen ellen is felnyitod-é szemeidet, tennen magaddal törvénybe állítasz-é engem?
Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
Ki adhat tisztát a tisztátalanból? Senki.
Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
Nincsenek-é meghatározva napjai? Az ő hónapjainak számát te tudod; határt vetettél néki, a melyet nem hághat át.
Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
Fordulj el azért tőle, hogy nyugodalma legyen, hogy legyen napjában annyi öröme, mint egy béresnek.
Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
Mert a fának van reménysége; ha levágják, ismét kihajt, és az ő hajtásai el nem fogynak.
Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
Még ha megaggodik is a földben a gyökere, és ha elhal is a porban törzsöke:
Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
A víznek illatától kifakad, ágakat hajt, mint a csemete.
Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
De ha a férfi meghal és elterül; ha az ember kimúlik, hol van ő?
Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
Mint a víz kiapad a tóból, a patak elapad, kiszárad:
Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
Úgy fekszik le az ember és nem kél fel; az egek elmúlásáig sem ébrednek, nem költetnek föl az ő álmukból.
Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
Vajha engem a holtak országában tartanál; rejtegetnél engemet addig, a míg elmúlik a te haragod; határt vetnél nékem, azután megemlékeznél rólam!
O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua.
Ha meghal az ember, vajjon feltámad-é? *Akkor* az én hadakozásom minden idejében reménylenék, míglen elkövetkeznék az én elváltozásom.
Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
Szólítanál és én felelnék néked, kivánkoznál a te kezednek alkotása után.
Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
De most számlálgatod az én lépéseimet, és nem nézed el az én vétkeimet!
Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
Gonoszságom egy csomóba van lepecsételve, és hozzáadod bűneimhez.
Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
Még a hegy is szétomlik, ha eldől; a szikla is elmozdul helyéről;
Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
A köveket lekoptatja a víz, a földet elsodorja annak árja: az ember reménységét is úgy teszed semmivé.
Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
Hatalmaskodol rajta szüntelen és ő elmegy; megváltoztatván az arczát, úgy bocsátod el őt.
Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
Ha tisztesség éri is fiait, nem tudja; ha megszégyenülnek, nem törődik velök.
Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
Csak őmagáért fáj még a teste, és a lelke is őmagáért kesereg.
Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.