Psalms 74

Asaphin opetus. Jumala, miksis meitä niin ratki pois syökset? ja olet niin hirmuisesti vihainen sinun laitumes lampaille?

Ey Tanrı, neden bizi sonsuza dek reddettin? Niçin otlağının koyunlarına karşı öfken tütmekte?

Muista seurakuntaas, jonkas muinen omistit ja sinulle perimiseksi lunastanut olet, Zionin vuorta, jossas asuit.

Anımsa geçmişte sahiplendiğin topluluğu, Kendi halkın olsun diye kurtardığın oymağı Ve üzerine konut kurduğun Siyon Dağı’nı.

Tallaa heitä jaloillas, ja sysää heitä ijäiseen hävitykseen: vihollinen on raiskannut kaikki pyhässä.

Yönelt adımlarını şu onarılmaz yıkıntılara doğru, Düşman kutsal yerdeki her şeyi yıktı.

Sinun vihollises kiljuvat sinun huoneessas, ja asettavat epäjumalansa siihen.

Düşmanların bizimle buluştuğun yerde kükredi, Zafer simgesi olarak kendi bayraklarını dikti.

Kirveet näkyvät välkkyvän ylhäällä, niinkuin metsässä hakattaisiin,

Gür bir ormana Baltayla dalar gibiydiler.

Ja hakkaavat rikki kaikki hänen kuvainsa kaunistukset, sekä keihäillä että kirveillä.

Baltayla, balyozla kırdılar, Bütün oymaları.

He polttavat sinun pyhäs, ja turmelevat sinun nimes asuinsian maan päällä.

Ateşe verdiler tapınağını, Yerle bir edip kutsallığını bozdular Adının yaşadığı konutun.

He puhuvat sydämessänsä: raadelkaamme heitä ynnä; he polttavat kaikki Jumalan huoneet maalla.

İçlerinden, “Hepsini ezelim!” dediler. Ülkede Tanrı’yla buluşma yerlerinin tümünü yaktılar.

Emme näe meidän ihmeitämme, eikä silleen prophetaa ole: ei myös ketään meidän seassamme ole, joka ymmärtää kuinka kauvan.

Artık kutsal simgelerimizi görmüyoruz, Peygamberler de yok oldu, İçimizden kimse bilmiyor ne zamana dek...

Jumala, kuinka kauvan vihamies häpäisee ja vihollinen sinun nimeäs ratki niin pilkkaa?

Ey Tanrı, ne zamana dek düşman sana sövecek, Hasmın senin adını hor görecek?

Miksis käännät pois sinun kätes? ja oikian kätes niin ratki sinun povestas?

Niçin geri çekiyorsun elini? Çıkar sağ elini bağrından, yok et onları!

Mutta Jumala on alusta minun kuninkaani, joka kaikkinaisen autuuden matkaan saattaa maan päällä.

Ama geçmişten bu yana kralım sensin, ey Tanrı, Yeryüzünde kurtuluş sağladın.

Sinä hajoitat meren voimallas: sinä murennat lohikärmeiden päät vesissä.

[] Gücünle denizi yardın, Canavarların kafasını sularda parçaladın.

Sinä murensit valaskalain päät, ja annat ne kansalle ruaksi metsän korvessa.

Livyatan’ın başlarını ezdin, Çölde yaşayanlara onu yem ettin.

Sinä kuohutat lähteet ja virrat: sinä kuivaat väkevät kosket.

Kaynaklar, dereler fışkırttın, Sürekli akan ırmakları kuruttun.

Päivä ja yö ovat sinun: sinä rakennat valkeuden ja auringon.

Gün senindir, gece de senin, Ay ve güneşi sen yerleştirdin,

Sinä sovitit jokaisen maan rajat: sinä teet suven ja talven.

Yeryüzünün bütün sınırlarını sen saptadın, Yazı da kışı da yaratan sensin.

Niin muista siis, että vihollinen häpäisee Herraa, ja hullu kansa pilkkaa sinun nimeäs.

Anımsa, ya RAB, düşmanın sana nasıl sövdüğünü, Akılsız bir halkın, adını nasıl hor gördüğünü.

Älä siis anna pedolle mettises sielua, ja älä niin ratki unohda sinun köyhäis joukkoa.

Canavara teslim etme kumrunun canını, Asla unutma düşkün kullarının yaşamını.

Muista liittoa; sillä maa on joka paikassa surkiasti hävitetty, ja huoneet ovat täynnä vääryyttä.

Yaptığın antlaşmayı gözönüne al, Çünkü ülkenin her karanlık köşesi Zorbaların inleriyle dolmuş.

Älä anna köyhän mennä pois häpiällä; sillä köyhät ja raadolliset kiittävät sinun nimeäs.

Düşkünler boynu bükük geri çevrilmesin, Mazlumlar, yoksullar adına övgüler dizsin.

Nouse, Jumala, ja aja asias: muista niitä häväistyksiä, jotka sinulle joka päivä hulluilta tapahtuvat.

Kalk, ey Tanrı, davanı savun! Anımsa akılsızların gün boyu sana nasıl sövdüğünü!

Älä unohda vihollistes ääntä: sinun vainollistes meteli tulee aina suuremmaksi.

Unutma hasımlarının yaygarasını, Sana başkaldıranların durmadan yükselen patırtısını!