Psalms 2

2:1

Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

[] Nedir uluslar arasındaki bu kargaşa, Neden boş düzenler kurar bu halklar?

2:2

Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

Dünyanın kralları saf bağlıyor, Hükümdarlar birleşiyor RAB’be ve meshettiği krala karşı.

2:3

Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

“Koparalım onların kayışlarını” diyorlar, “Atalım üzerimizden bağlarını.”

2:4

Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

Göklerde oturan Rab gülüyor, Onlarla eğleniyor.

2:5

Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

Sonra öfkeyle uyarıyor onları, Gazabıyla dehşete düşürüyor

2:6

Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

Ve, “Ben kralımı Kutsal dağım Siyon’a oturttum” diyor.

2:7

Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

[] RAB’bin bildirisini ilan edeceğim: Bana, “Sen benim oğlumsun” dedi, “Bugün ben sana baba oldum.

2:8

Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

Dile benden, miras olarak sana ulusları, Mülk olarak yeryüzünün dört bucağını vereyim.

2:9

Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

[] Demir çomakla kıracaksın onları, Çömlek gibi parçalayacaksın.”

2:10

Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

Ey krallar, akıllı olun! Ey dünya önderleri, ders alın!

2:11

Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

RAB’be korkuyla hizmet edin, Titreyerek sevinin.

2:12

Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

Oğulu öpün ki öfkelenmesin, Yoksa izlediğiniz yolda mahvolursunuz. Çünkü öfkesi bir anda alevleniverir. Ne mutlu O’na sığınanlara!