Psalms 139

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Herra! sinä tutkit minua, ja tunnet minun.

Ya RAB, sınayıp tanıdın beni.

Joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni.

Oturup kalkışımı bilirsin, Niyetimi uzaktan anlarsın.

Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki tieni.

Gittiğim yolu, yattığım yeri inceden inceye elersin, Bütün yaptıklarımdan haberin var.

Sillä katso, ei ole sanaakaan kieleni päällä, joita et sinä Herra kaikkia tiedä.

Daha sözü ağzıma almadan, Söyleyeceğim her şeyi bilirsin, ya RAB.

Sinä olet tehnyt jälkimäiseni ja ensimäiseni, ja pidät sinun kätes minun päälläni.

Beni çepeçevre kuşattın, Elini üzerime koydun.

Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen ja ylen korkia, etten minä voi sitä käsittää.

Kaldıramam böylesi bir bilgiyi, Başa çıkamam, erişemem.

Kuhunka minä menen sinun hengestäs? ja kuhunka minä sinun kasvois edestä pakenen?

Nereye gidebilirim senin Ruhun’dan, Nereye kaçabilirim huzurundan?

Jos minä astuisin ylös taivaaseen, niin sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso, sinä myös siellä olet.

Göklere çıksam, oradasın, Ölüler diyarına yatak sersem, yine oradasın.

Jos minä ottaisin aamuruskon siivet, ja asuisin meren äärissä,

Seherin kanatlarını alıp uçsam, Denizin ötesine konsam,

Niin sinun kätes sielläkin minua johdattais, ja sinun oikia kätes pitäis minun.

Orada bile elin yol gösterir bana, Sağ elin tutar beni.

Jos minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on myös yö valkeus minun ympärilläni.

Desem ki, “Karanlık beni kaplasın, Çevremdeki aydınlık geceye dönsün.”

Sillä ei pimeys sinun edessäs pimitä, ja yö valistaa niinkuin päivä; pimeys on niinkuin valkeus.

Karanlık bile karanlık sayılmaz senin için, Gece, gündüz gibi ışıldar, Karanlıkla aydınlık birdir senin için.

Sinun hallussas ovat minun munaskuuni: sinä peitit minun äitini kohdussa.

İç varlığımı sen yarattın, Annemin rahminde beni sen ördün.

Minä kiitän sinua sen edestä, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen: ihmeelliset ovat sinun tekos, ja sen minun sieluni kyllä tietää.

Sana övgüler sunarım, Çünkü müthiş ve harika yaratılmışım. Ne harika işlerin var! Bunu çok iyi bilirim.

Ei minun luuni olleet sinulta salatut, kuin minä siinä salaisesti tehty olin, kuin minä maan sisällä niin taitavasti koottu olin.

Gizli yerde yaratıldığımda, Yerin derinliklerinde örüldüğümde, Bedenim senden gizli değildi.

Sinun silmäs näkivät minun, kuin en vielä valmistettu ollut, ja kaikki päivät sinun kirjaas olivat kirjoitetut, jotka vielä oleman piti, joista ei yksikään silloin vielä tullut ollut.

Henüz döl yatağındayken gözlerin gördü beni; Bana ayrılan günlerin hiçbiri gelmeden, Hepsi senin kitabına yazılmıştı.

Mutta kuinka kalliit ovat minun edessäni, Jumala, sinun ajatukses? kuinka suuri on heidän lukunsa?

Hakkımdaki düşüncelerin ne değerli, ey Tanrı, Sayıları ne çok!

Jos minä heitä lukisin, niin ne olisivat usiammat kuin santa: kuin minä herään, olen minä vielä tykönäs.

Kum tanelerinden fazladır saymaya kalksam. Uyanıyorum, hâlâ seninleyim.

Jumala, jospa tappaisit jumalattomat, ja verikoirat minusta poikkeisivat.

Ey Tanrı, keşke kötüleri öldürsen! Ey eli kanlı insanlar, uzaklaşın benden!

Sillä he puhuvat sinusta häpiällisesti, ja sinun vihollises turhaan lausuvat (sinun nimes).

Çünkü senin için kötü konuşuyorlar, Adını kötüye kullanıyor düşmanların.

Herra, minä tosin vihaan niitä, jotka sinua vihaavat, ja minä närkästyn heistä, jotka karkaavat sinua vastaan.

Ya RAB, nasıl tiksinmem senden tiksinenlerden? Nasıl iğrenmem sana başkaldıranlardan?

Täydestä todesta minä heitä vihaan; sentähden ovat he minulle viholliset.

Onlardan tümüyle nefret ediyor, Onları düşman sayıyorum.

Tutki minua, Jumala, ja koettele sydämeni: kiusaa minua, ja ymmärrä, kuinka minä ajattelen.

Ey Tanrı, yokla beni, tanı yüreğimi, Sına beni, öğren kaygılarımı.

Ja katsos, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle.

Bak, seni gücendiren bir yönüm var mı, Öncülük et bana sonsuz yaşam yolunda!