Job 8

Niin vastasi Bildad Suasta ja sanoi:

Şuahlı Bildat şöyle yanıtladı:

Kuinka kauvan sinä tahdot näitä puhua? ja sinun suus puheet ovat niinkuin väkevä tuuli?

“Ne zamana dek böyle konuşacaksın? Sözlerin sert rüzgar gibi.

Väärinkö Jumala tuomitsee, eli rikkooko Kaikkivaltias oikeuden?

Tanrı adaleti saptırır mı, Her Şeye Gücü Yeten doğru olanı çarpıtır mı?

Jos poikas ovat syntiä tehneet hänen edessänsä, niin hän on hyljännyt heitä heidän pahain tekoinsa tähden.

Oğulların ona karşı günah işlediyse, İsyanlarının cezasını vermiştir.

Mutta jos sinä aikanansa etsit Jumalaa, ja rukoilet Kaikkivaltiasta hartaasti,

Ama sen gayretle Tanrı’yı arar, Her Şeye Gücü Yeten’e yalvarırsan,

Ja jos sinä olet puhdas ja hyvä, niin hän herättää sinun, ja taas tekee rauhalliseksi hurskautes majan.

Temiz ve doğruysan, O şimdi bile senin için kolları sıvayıp Seni hak ettiğin yere geri getirecektir.

Ja kussa sinulla oli ennen vähä, pitää tästedes sinulle sangen paljon lisääntymän.

Başlangıcın küçük olsa da, Sonun büyük olacak.

Sillä kysy nyt entisiltä sukukunnilta, ja rupee kysymään heidän isiltänsä.

“Lütfen, önceki kuşaklara sor, Atalarının neler öğrendiğini iyice araştır.

Sillä me olemme niinkuin eilen tulleet, ja emme mitään tiedä: meidän elämämme on niinkuin varjo maan päällä.

Çünkü biz daha dün doğduk, bir şey bilmeyiz, Yeryüzündeki günlerimiz sadece bir gölge.

Heidän pitää opettaman sinua, ja sanoman sinulle, ja tuoman puheensa edes sydämestänsä.

Onlar sana anlatıp öğretmeyecek, İçlerindeki sözleri dile getirmeyecek mi?

Kasvaako kaisla, ellei seiso loassa? eli kasvaako ruoho ilman vettä?

“Bataklık olmayan yerde kamış biter mi? Susuz yerde saz büyür mü?

Koska se vielä kukoistaa ennenkuin se niitetään, kuivettuu se ennenkuin heinä korjataan.

Henüz yeşilken, kesilmeden, Otlardan önce kururlar.

Niin käy kaikkein niiden, jotka Jumalan unhottavat, ja ulkokullattuin toivo katoo.

Tanrı’yı unutan herkesin sonu böyledir, Tanrısız insanın umudu böyle yok olur.

Sillä hänen toivonsa tulee tyhjäksi, ja hänen uskalluksensa niinkuin hämähäkin verkko.

Onun güvendiği şey kırılır, Dayanağı ise bir örümcek ağıdır.

Hän luottaa huoneensa päälle, ja ei se pidä seisoman; hän turvaa siihen, ja ei se pidä pysyväinen oleman.

Örümcek ağına yaslanır, ama ağ çöker, Ona tutunur, ama ağ taşımaz.

Se viheriöitsee kyllä ennen auringon nousemaa, ja sen heikot oksat kasvavat hänen yrttitarhassansa.

Tanrısızlar güneşte iyi sulanmış bitkiyi andırır, Dalları bahçenin üzerinden aşar;

Hänen juurensa seisoo paksuna lähteen tykönä, ja huoneet kivien päällä.

Kökleri taş yığınına sarılır, Çakılların arasında yer aranır.

Mutta koska hän nielee sen paikastansa, kieltää hän sen, niinkuin ei olis nähnytkään sitä.

Ama yerinden sökülürse, Yeri, ‘Seni hiç görmedim’ diyerek onu yadsır.

Katso, tämä on hänen menonsa riemu; ja toiset taas kasvavat tuhasta.

İşte sevinci böyle son bulur, Yerinde başka bitkiler biter.

Sentähden katso, ei Jumala hyviä hylkää, eikä vahvista pahain kättä,

“Tanrı kusursuz insanı reddetmez, Kötülük edenlerin elinden tutmaz.

Siihen asti että sinun suus naurulla täytetään ja huules riemulla.

O senin ağzını yine gülüşle, Dudaklarını sevinç haykırışıyla dolduracaktır.

Mutta ne jotka sinua vihaavat, pitää häpiään tuleman; ja jumalattomain asuinsia ei pidä pysyväinen oleman.

Düşmanlarını utanç kaplayacak, Kötülerin çadırı yok olacaktır.”