Job 41

Taidatkos vetää Leviatanin ongella, ja sitoa hänen kielensä nuoralla?

“Livyatan’ı çengelle çekebilir misin, Dilini halatla bağlayabilir misin?

Taidatkos panna ongen hänen sierameensa, ja hänen leukaluunsa pistää naskalilla lävitse?

Burnuna sazdan ip takabilir misin, Kancayla çenesini delebilir misin?

Luuletkos, että hän sinua paljon rukoilee, ja liehakoitsee sinun edessäs?

Yalvarıp yakarır mı sana, Tatlı tatlı konuşur mu?

Luuletkos, että hän tekee liiton sinun kanssas, saadakses häntä alinomaiseksi orjakses?

Seninle antlaşma yapar mı, Onu ömür boyu köle edesin diye?

Taidatkos leikitä hänen kanssansa niinkuin linnun kanssa, eli sitoa hänen sinun piikais sekaan?

Kuşla oynar gibi onunla oynayabilir misin, Hizmetçilerin eğlensin diye ona tasma takabilir misin?

Luuletkos hänen kumppaneilta leikattaman, jaettaa kauppamiehille.

Balıkçılar onun üzerine pazarlık eder mi? Tüccarlar aralarında onu böler mi?

Taidatkos täyttää koko verkkohuoneen hänen nahallansa, eli kalamiesten kokkoin hänen päällänsä.

Derisini zıpkınlarla, Başını mızraklarla doldurabilir misin?

Koska sinä häneen rupeet kädelläs, niin muista, ettäs tulet sotaan, josta et sinä mitään voita.

Elini üzerine koy da, çıkacak çıngarı gör, Bir daha yapmayacaksın bunu.

Katso, hänen toivonsa pettää hänen; sillä koska hän hänen näkee, mukeltaneeko hän pois?

Onu yakalamak için umutlanma, Görünüşü bile insanın ödünü patlatır.

Ei ole niin rohkiaa, kuin tohtii hänen herättää: kuka siis seisoo minun edessäni?

Onu uyandıracak kadar yürekli adam yoktur. Öyleyse benim karşımda kim durabilir?

Kuka on minulle jotakin ennen antanut, että minä sen hänelle maksaisin? Minun ovat kaikki, mitä kaikkein taivasten alla on.

[] Kim benden hesap vermemi isteyebilir? Göklerin altında ne varsa bana aittir.

Minun täytyy puhua kuinka suuri, kuinka väkevä ja kuinka kaunis hän on.

“Onun kolları, bacakları, Zorlu gücü, güzel yapısı hakkında Konuşmadan edemeyeceğim.

Kuka riisuu hänen vaatteensa? Kuka tohtii ruveta hänen hampaisiinsa?

Onun giysisinin önünü kim açabilir? Kim onun iki katlı zırhını delebilir?

Kuka voi avata hänen leukaluunsa, jotka ovat hirmuiset hänen hammastensa ympäri?

Ağzının kapılarını açmaya kim yeltenebilir, Dehşet verici dişleri karşısında?

Hänen suomuksensa ovat pulskiat, kiinnitetyt toinen toiseensa, niinkuin sinetti.

Sımsıkı kenetlenmiştir Sırtındaki sıra sıra pullar,

Yksi on kiinni toisessa, niin ettei tuuli pääse lävitse.

Öyle yakındır ki birbirine Aralarından hava bile geçmez.

Ne ovat kiinni toinen toisessansa ja pysyvät yhdessä, ettei heitä taideta eroittaa.

Birbirlerine geçmişler, Yapışmış, ayrılmazlar.

Hänen aivastamisestansa kiiltää valkeus, ja hänen silmänsä ovat niinkuin aamuruskon silmälaudat.

Aksırması ışık saçar, Gözleri şafak gibi parıldar.

Hänen sunstansa käyvät tulisoitot ulos, ja tuliset kipinät sinkoilevat.

Ağzından alevler fışkırır, Kıvılcımlar saçılır.

Hänen sieraimistansa käy ulos savu, niinkuin kiehuvasta padasta ja kattilasta.

Kaynayan kazandan, Yanan sazdan çıkan duman gibi Burnundan duman tüter.

Hänen henkensä on niinkuin tulinen hiili, ja hänen suustansa käy liekki ulos.

Soluğu kömürleri tutuşturur, Alev çıkar ağzından.

Hänen kaulansa on vahva; ja se on hänen ilonsa, kuin hän tekee jotakin vahinkoa.

Boynu güçlüdür, Dehşet önü sıra gider.

Hänen lihansa jäsenet ovat kiinni toinen toisessansa, ne ovat hänessä kiinni, ettei hän liikuteta.

Etinin katmerleri birbirine yapışmış, Sertleşmiş üzerinde, kımıldamazlar.

Hänen sydämensä on kova niinkuin kivi, ja niin vahva kuin alimmainen myllyn kivi.

Göğsü taş gibi serttir, Değirmenin alt taşı gibi sert.

Kuin hän korottaa itsensä, niin väkevät peljästyvät; kuin hän joutuu edes, niin ei siellä armoa ole.

Ayağa kalktı mı güçlüler dehşete düşer, Çıkardığı gürültüden ödleri patlar.

Jos hänen tykönsä mennään miekalla eli keihäällä, aseilla eli haarniskoilla, niin ei hän itsiänsä liikuta.

Üzerine gidildi mi ne kılıç işler, Ne mızrak, ne cirit, ne de kargı.

Ei hän rautaa tottele enempi kuin kortta, eikä vaskea enempi kuin lahopuuta.

Demir saman gibi gelir ona, Tunç çürük odun gibi.

Ei häntä nuolet karkota, ja linkokivet ovat hänelle niinkuin akanat.

Oklar onu kaçırmaz, Anız gibi gelir ona sapan taşları.

Vasara on hänen edssänsä niinkuin korsi; hän pilkkaa liehuvia keihäitä.

Anız sayılır onun için topuzlar, Vınlayan palaya güler.

Ja hän taitaa maata terävällä kivellä, hän makaa terävällä niinkuin sontatunkiolla.

Keskin çömlek parçaları gibidir karnının altı, Düven gibi uzanır çamura.

Hän saattaa syvän meren kiehumaan niinkuin padan, ja liikuttaa yhteen niinkuin voiteen.

Derin suları kaynayan kazan gibi fokurdatır, Denizi merhem çömleği gibi karıştırır.

Hänen jälkeensä polku valkenee; hän tekee syvyydet sangen harmaaksi.

Ardında parlak bir iz bırakır, İnsan enginin saçları ağarmış sanır.

Ei ole maalla hänen vertaistansa; hän on tehty pelkäämättömäksi.

Yeryüzünde bir eşi daha yoktur, Korkusuz bir yaratıktır.

Hän katsoo kaikki korkiat ylön; hän on kaikkein ylpeiden kuningas.

Kendini büyük gören her varlığı aşağılar, Gururlu her varlığın kralı odur.”