Job 3

Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

[] Sonunda Eyüp ağzını açtı ve doğduğu güne lanet edip şöyle dedi:

Ja Job vastasi ja sanoi:

[] Sonunda Eyüp ağzını açtı ve doğduğu güne lanet edip şöyle dedi:

Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

“Doğduğum gün yok olsun, ‘Bir oğul doğdu’ denen gece yok olsun!

Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

Karanlığa bürünsün o gün, Yüce Tanrı onunla ilgilenmesin, Üzerine ışık doğmasın.

Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

Karanlık ve ölüm gölgesi sahip çıksın o güne, Bulut çöksün üzerine; Işığını karanlık söndürsün.

Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

Zifiri karanlık yutsun o geceyi, Yılın günleri arasında sayılmasın, Aylardan hiçbirine girmesin.

Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

Kısır olsun o gece, Sevinç sesi duyulmasın içinde.

Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

Günleri lanetleyenler, Livyatan’ı uyandırmaya hazır olanlar, O günü lanetlesin.

Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

Akşamının yıldızları kararsın, Boş yere aydınlığı beklesin, Tan atışını görmesin.

Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

Çünkü sıkıntı yüzü görmemem için Anamın rahminin kapılarını üstüme kapamadı.

Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

“Neden doğarken ölmedim, Rahimden çıkarken son soluğumu vermedim?

Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

Neden beni dizler, Emeyim diye memeler karşıladı?

Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

Çünkü şimdi huzur içinde yatmış, Uyuyup dinlenmiş olurdum;

Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

Yaptırdıkları kentler şimdi viran olan Dünya kralları ve danışmanlarıyla birlikte,

Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

Evlerini gümüşle dolduran Altın sahibi önderlerle birlikte.

Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

Neden düşük bir çocuk gibi, Gün yüzü görmemiş yavrular gibi toprağa gömülmedim?

Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

Orada kötüler kargaşayı bırakır, Yorgunlar rahat eder.

Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

Tutsaklar huzur içinde yaşar, Angaryacının sesini duymazlar.

Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

Küçük de büyük de oradadır, Köle efendisinden özgürdür.

Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

“Niçin sıkıntı çekenlere ışık, Acı içindekilere yaşam verilir?

Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

[] Oysa onlar gelmeyen ölümü özler, Onu define arar gibi ararlar;

Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

Mezara kavuşunca Neşeden coşar, sevinç bulurlar.

Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

Neden yaşam verilir nereye gideceğini bilmeyen insana, Çevresini Tanrı’nın çitle çevirdiği kişiye?

Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

Çünkü iniltim ekmekten önce geliyor, Su gibi dökülmekte feryadım.

Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

Korktuğum, Çekindiğim başıma geldi.

Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.

Huzur yok, sükûnet yok, rahat yok, Yalnız kargaşa var.”