Job 29

Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

Eyüp yine anlatmaya başladı:

Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

“Keşke geçen aylar geri gelseydi, Tanrı’nın beni kolladığı,

Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

Kandilinin başımın üstünde parladığı, Işığıyla karanlıkta yürüdüğüm günler,

Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

Keşke olgunluk günlerim geri gelseydi, Tanrı’nın çadırımı dostça koruduğu,

Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

Her Şeye Gücü Yeten’in henüz benimle olduğu, Çocuklarımın çevremde bulunduğu,

Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

Yollarımın sütle yıkandığı, Yanımdaki kayanın zeytinyağı akıttığı günler!

Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

“Kent kapısına gidip Kürsümü meydana koyduğumda,

Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

Gençler beni görüp gizlenir, Yaşlılar kalkıp ayakta dururlardı;

Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

Önderler konuşmaktan çekinir, Elleriyle ağızlarını kaparlardı;

Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

Soyluların sesi kesilir, Dilleri damaklarına yapışırdı.

Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

Beni duyan kutlar, Beni gören överdi;

Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

Çünkü yardım isteyen yoksulu, Desteği olmayan öksüzü kurtarırdım.

Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

Ölmekte olanın hayır duasını alır, Dul kadının yüreğini sevinçten coştururdum.

Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

Doğruluğu giysi gibi giyindim, Adalet kaftanım ve sarığımdı sanki.

Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

Körlere göz, Topallara ayaktım.

Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

Yoksullara babalık eder, Garibin davasını üstlenirdim.

Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

Haksızın çenesini kırar, Avını dişlerinin arasından kapardım.

Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

“ ‘Son soluğumu yuvamda vereceğim’ diye düşünüyordum, ‘Günlerim kum taneleri kadar çok.

Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

Köküm sulara erişecek, Çiy geceyi dallarımda geçirecek.

Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

Aldığım övgüler tazelenecek, Elimdeki yay yenilenecek.’

He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

“İnsanlar beni saygıyla dinler, Öğüdümü sessizce beklerlerdi.

Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

Ben konuştuktan sonra onlar konuşmazdı, Sözlerim üzerlerine damlardı.

He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

Yağmuru beklercesine beni bekler, Son yağmurları içercesine sözlerimi içerlerdi.

Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

Kendilerine gülümsediğimde gözlerine inanmazlardı, Güler yüzlülüğüm onlara cesaret verirdi.

Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.

Onların yolunu ben seçer, başlarında dururdum, Askerlerinin ortasında kral gibi otururdum, Yaslıları avutan biri gibiydim.