Psalms 88

Psalmi, Koran lasten veisu, edelläveisaajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäs,

En sång, en psalm av Koras söner; för sångmästaren, till Mahalat-leannót; en sång av esraiten Heman.

Anna minun rukoukseni etees tulla: kallista korvas huutoni puoleen.

 HERRE, min frälsnings Gud,  dag och natt ropar jag inför dig.

Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä.

 Låt min bön komma inför ditt ansikte,  böj ditt öra till mitt rop.

Minä olen arvattu niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät: minä olen niinkuin se mies, jolla ei yhtään apua ole.

 Ty min själ är mättad med lidanden,  och mitt liv har kommit nära dödsriket.

Minä makaan hyljättynä kuolleiden seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et sinä enää muista, ja jotka kädestäs eroitetut ovat.

 Jag är aktad lik dem som hava farit ned i graven,  jag är såsom en man utan livskraft.

Sinä olet painanut minun alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen.

 Jag är övergiven bland de döda,  lik de slagna som ligga i graven,  dem på vilka du icke mer tänker,  och som äro avskilda från din hand.

Sinun hirmuisuutes ahdistaa minua, ja pakottaa minua sinun aalloillas, Sela!

 Ja, du har sänkt mig ned underst i graven,  ned i mörkret, ned i djupet.

Sinä eroitat kauvas ystäväni minusta: sinä olet minun tehnyt heille kauhistukseksi: minä makaan vangittuna, etten minä voi päästä ulos.

 Den vrede vilar tung på mig,  och alla dina böljors svall låter du gå över mig.  Sela.

Minun kasvoni ovat surkiat raadollisuuden tähden: Herra, minä avukseni huudan sinua joka päivä: minä hajoitan käteni sinun puolees.

 Du har drivit mina förtrogna långt bort ifrån mig;  du har gjort mig till en styggelse för dem;  jag ligger fången och kan icke komma ut.

Teetkös siis ihmeitä kuolleiden seassa? eli nousevatko kuolleet sinua kiittämään? Sela!

 Mitt öga förtvinar av lidande;  HERRE, jag åkallar dig dagligen,  jag uträcker mina händer till dig.

Luetellaanko haudoissa sinun hyvyyttäs? ja totuuttas kadotuksessa?

 Gör du väl under för de döda,  eller kunna skuggorna stå upp och tacka dig?  Sela.

Tunnetaanko sinun ihmees pimiässä? eli vanhurskautes siinä maassa, jossa kaikki unohdetaan?

 Förtäljer man i graven om din nåd,  i avgrunden om din trofasthet?

Mutta minä huudan sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun etees.

 Känner man i mörkret dina under,  och din rättfärdighet i glömskans land?

Miksis, Herra, heität pois sieluni, ja peität kasvos minulta?

 Men jag ropar till dig, HERRE,  och bittida kommer min bön dig till mötes.

Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen.

 Varför förkastar du, HERRE, min själ,  varför döljer du ditt ansikte för mig?

Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua.

 Betryckt är jag och döende allt ifrån min ungdom;  jag måste bära dina förskräckelser, så att jag är nära att förtvivla.

Ne saartavat minua joka päivä niinkuin vesi, ja ynnä minua piirittävät.

 Din vredes lågor gå över mig,  dina fasor förgöra mig.

Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä.

 De omgiva mig beständigt såsom vatten,  de kringränna mig allasammans. [ (Psalms 88:19)  Du har drivit vän och frände långt bort ifrån mig;  i mina förtrognas ställe har jag nu mörkret. ]