Psalms 109

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.

För sångmästaren; av David; en psalm.  Min lovsångs Gud, tig icke.

Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,

 Ty sin ogudaktiga mun,      sin falska mun      hava de upplåtit mot mig,  de hava talat mot mig      med lögnaktig tunga.

Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.

 Med hätska ord      hava de omgivit mig,  de hava begynt strid      mot mig utan sak.

Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.

 Till lön för min kärlek      stå de mig emot,  men jag beder allenast.

He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.

 De hava bevisat mig      ont för gott  och hat för min kärlek.

Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.

 Låt en ogudaktig man träda upp emot honom,  och låt en åklagare stå på hans högra sida.

Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.

 När han kommer inför rätta, må han dömas skyldig,  och hans bön vare synd.

Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.

 Blive hans dagar få,  hans ämbete tage en annan.

Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.

 Varde hans barn faderlösa  och hans hustru änka.

Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.

 Må hans barn alltid      gå husvilla och tigga  och söka sitt bröd fjärran ifrån ödelagda hem.

Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.

 Må ockraren få i sin snara      allt vad han äger,  och må främmande plundra hans gods.

Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.

 Må ingen finnas,      som hyser misskund med honom,  och ingen, som förbarmar sig      över hans faderlösa.

Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.

 Hans framtid varde avskuren,  i nästa led vare sådanas      namn utplånat.

Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.

 Hans fäders missgärning      varde ihågkommen inför HERREN,  och hans moders synd      varde icke utplånad.

Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,

 Må den alltid stå      inför HERRENS ögon;  ja, sådana mäns åminnelse      må utrotas från jorden.

Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.

 Ty han tänkte ju icke      på att öva misskund,  utan förföljde den      som var betryckt och fattig  och den vilkens hjärta var bedrövat,      för att döda dem.

Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.

 Han älskade förbannelse,      och den kom över honom;  han hade icke behag till välsignelse,      och den blev fjärran ifrån honom.

Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.

 Han klädde sig i förbannelse såsom i en klädnad,  och såsom vatten trängde den in i hans liv  och såsom olja in i hans ben.

Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.

 Den varde honom såsom en mantel att hölja sig i,  och såsom en gördel att alltid omgjorda sig med.

Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.

 Detta vare mina motståndares      lön från HERREN,  och deras som tala ont mot min själ.

Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.

 Men du, HERRE, Herre,  stå mig bi för ditt namn skull;  god är ju din nåd, så må du då rädda mig.

Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.

 Ty jag är betryckt och fattig,  och mitt hjärta är genomborrat i mitt bröst.

Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.

 Såsom skuggan, när den förlänges, går jag bort;  jag ryckes bort såsom en gräshoppssvärm.

Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.

 Mina knän äro vacklande av fasta,  och min kropp förlorar sitt hull.

Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.

 Till smälek har jag blivit inför dem;  när de se mig, skaka de huvudet.

Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,

 Hjälp mig, HERRE, min Gud;  fräls mig efter din nåd;

Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.

 och må de förnimma att det är din hand,  att du, HERRE, har gjort det.

Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.

 Om de förbanna,      så välsigna du;  om de resa sig upp,      så komme de på skam,  men må din tjänare få glädja sig.

Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.

 Mina motståndare varde klädda i blygd  och höljda i skam såsom i en mantel.

Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.

 Min mun skall storligen  tacka HERREN;  mitt ibland många vill jag lova honom.

Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.

 Ty han står på den fattiges högra sida  för att frälsa honom från dem som fördöma hans själ.