Job 4

Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,

Därefter tog Elifas från Teman till orda och sade:

Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?

 Misstycker du, om man dristar tala till dig?  Vem kan hålla tillbaka sina ord?

Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.

 Se, många har du visat till rätta,  och maktlösa händer har du stärkt;

Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.

 dina ord hava upprättat den som stapplade,  och åt vacklande knän har du givit kraft.

Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.

 Men nu, då det gäller dig själv, bliver du otålig,  när det är dig det drabbar, förskräckes du.

Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?

 Skulle då icke din gudsfruktan vara din tillförsikt  och dina vägars ostrafflighet ditt hopp?

Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?

 Tänk efter: när hände det att en oskyldig fick förgås?  och var skedde det att de redliga måste gå under?

Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.

 Nej, så har jag sett det gå, att de som plöja fördärv  och de som utså olycka, de skörda och sådant;

He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.

 för Guds andedräkt förgås de  och för en fnysning av hans näsa försvinna de.

Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.

 Ja, lejonets skri och rytarens röst måste tystna,  och unglejonens tänder brytas ut;

Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.

 Det gamla lejonet förgås, ty det finner intet rov,  och lejoninnans ungar bliva förströdda.

Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.

 Men till mig smög sakta ett ord,  mitt öra förnam det likasom en viskning,

Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,

 När tankarna svävade om vid nattens syner  och sömnen föll tung på människorna,

Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;

 då kom en förskräckelse och bävan över mig,  med rysning fyllde den alla ben i min kropp.

Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.

 En vindpust for fram över mitt ansikte,  därvid reste sig håren på min kropp.

Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:

 Och något trädde inför mina ögon,  en skepnad vars form jag icke skönjde;  och jag hörde en susning och en röst:

Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?

 »Kan då en människa hava rätt mot Gud  eller en man vara ren inför sin skapare?

Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:

 Se, ej ens på sina tjänare kan han förlita sig,  jämväl sina änglar måste han tillvita fel;

Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?

 huru mycket mer då dem som bo i hyddor av ler,  dem som hava sin grundval i stoftet!  De krossas sönder så lätt som mal;

Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.

 när morgon har bytts till afton, ligga de slagna;  innan man aktar därpå, hava de förgåtts för alltid.

Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.

 Ja, deras hyddas fäste ryckes bort för dem,  oförtänkt måste de dö.»