Job 19

Mutta Job vastasi ja sanoi:

Därefter tog Job till orda och sade:

Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

 Huru länge skolen I bedröva min själ  och krossa mig sönder med edra ord?

Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

 Tio gånger haven I nu talat smädligt mot mig  och kränkt mig utan all försyn.

Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

 Om så är, att jag verkligen har farit vilse,  då är förvillelsen min egen sak.

Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

 Men viljen I ändå verkligen förhäva eder mot mig,  och påstån I att smäleken har drabbat mig med skäl,

Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

 så veten fastmer att Gud har gjort mig orätt  och att han har omsnärjt mig med sitt nät.

Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

 Se, jag klagar över våld, men får intet svar;  jag ropar, men får icke rätt.

Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

 Min väg har han iat, så att jag ej kommer fram,  och över mina stigar breder han mörker.

Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

 Min ära har han avklätt mig,  och från mitt huvud har han tagit bort kronan.

Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

 Från alla sidor bryter han ned mig, så att jag förgås;  han rycker upp mitt hopp, såsom vore det ett träd.

Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

 Sin vrede låter han brinna mot mig  och aktar mig såsom sina ovänners like.

Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

 Hans skaror draga samlade fram  och bereda sig väg till anfall mot mig;  de lägra sig runt omkring min hydda.

Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

 Långt bort ifrån mig har han drivit mina fränder;  mina bekanta äro idel främlingar mot mig.

Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

 Mina närmaste hava dragit sig undan,  och mina förtrogna hava förgätit mig.

Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

 Mitt husfolk och mina tjänstekvinnor akta mig såsom främling;  en främmande man har jag blivit i deras ögon.

Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

 Kallar jag på min tjänare, så svarar han icke;  ödmjukt måste jag bönfalla hos honom.

Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

 Min andedräkt är vidrig för min hustru,  jag väcker leda hos min moders barn.

Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

 Till och med de små barnen visa mig förakt;  så snart jag står upp, tala de ohöviskt emot mig.

Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

 Ja, en styggelse är jag för alla dem jag umgicks med;  de som voro mig kärast hava vänt sig emot mig.

Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

 Benen i min kropp tränga ut i hud och hull;  knappt tandköttet har jag fått behålla kvar.

Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

 Haven misskund, haven misskund med mig, I mina vänner,  då nu Guds hand så har hemsökt mig.

Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

 Varför skolen I förfölja mig, I såsom Gud,  och aldrig bliva mätta av mitt kött?

Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

 Ack att mina ord skreves upp,  ack att de bleve upptecknade i en bok,

Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

 ja, bleve med ett stift av järn och med bly  för evig tid inpräglade i klippan!

Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

 Dock, jag vet att min förlossare lever,  och att han till slut skall stå fram över stoftet.

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

 Och sedan denna min sargade hud är borta,  skall jag fri ifrån mitt kött få skåda Gud.

Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

 Ja, honom skall jag få skåda, mig till hjälp,  för mina ögon skall jag se honom, ej såsom en främling;  därefter trånar jag i mitt innersta.

Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

 Men när I tänken: »huru skola vi icke ansätta honom!»  -- såsom vore skulden att finna hos mig --

Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.

 då mån I taga eder till vara för svärdet,  ty vreden hör till de synder som straffas med svärd;  så mån I då besinna att en dom skall komma.