Isaiah 63

Kuka on se, joka tulee Edomista, punaisilla vaatteilla Botsrasta, joka niin on kaunistettu vaatteissansa, ja käy suuressa voimassansa? Minä joka puhun vanhurskautta, ja taidan kyllä auttaa.

 Vem är han som kommer från Edom,  från Bosra i högröda kläder,  så präktig i sin dräkt,  så stolt i sin stora kraft?  »Det är jag, som talar i rättfärdighet,  jag, som är en mästare till att frälsa.»

Miksi ovat siis vaattees niin punaiset, ja pukus niinkuin viinakuurnan sotkujan?

 Varför är din dräkt så röd?  Varför likna dina kläder en vintrampares?

Minä sotkun viinakuurnan yksinäni, ja ei yksikään kansasta minun kanssani. Minä tallaan heitä vihassani, ja sotkun heitä julmuudessani; siitä on heidän verensä priiskunut vaatteisiini, ja minä olen saastuttanut kaikki minun pukuni;

 »Jo, en vinpress har jag trampat, jag själv allena,  och ingen i folken bistod mig.  Jag trampade dem i min vrede,  trampade sönder dem i min förtörnelse.  Då stänkte deras blod på mina kläder,  och så fick jag hela min dräkt nedfläckad.

Sillä minä olen säätänyt itselleni kostopäivän, ja vuosi on tullut omiani pelastaa.

 Ty en hämndedag hade jag beslutit,  och mitt förlossningsår hade kommit.

Sillä minä katsoin ympärilleni, ja ei ollut auttajaa, ja minä hämmästyin, ja ei kenkään holhonut minua; vaan minun käsivarteni vapahti minun, ja minun vihani holhoi minua.

 Och jag skådade omkring mig, men ingen hjälpare fanns;  jag stod där i förundran, men ingen fanns, som understödde mig.  Då hjälpte mig min egen arm,  och min förtörnelse understödde mig.

Ja minä olen tallannut kansat vihassani, ja tehnyt heitä juovuksiin minun julmuudessani; ja sysäsin heidän voittonsa maahan.

 Jag trampade ned folken i min vrede  och gjorde dem druckna i min förtörnelse,  och jag lät deras blod rinna ned på jorden.»

Minä tahdon Herran laupiutta muistaa, ja Herran kiitosta kaikista niistä, mitkä Herra meille tehnyt on, ja sitä suurta hyvyyttä Israelin huoneelle, jonka hän sille tehnyt on, suuren laupiutensa ja hyvyytensä kautta.

 HERRENS nådegärningar vill jag förkunna,      ja, HERRENS lov,  efter allt vad HERREN har gjort mot oss,      den nåderike mot Israels hus,  vad han har gjort mot dem efter sin barmhärtighet      och sin stora nåd.

Sillä hän sanoo: he ovat tosin minun kansani, lapset, jotka ei valhetteliat ole; ja hän oli heidän vapahtajansa.

 Ty han sade: »De äro ju mitt folk,      barn, som ej svika.»  Och så blev han deras frälsare.

Kaikessa heidän ahdistuksessansa oli hänellä ahdistus, ja enkeli, joka hänen edessänsä on, autti heitä; rakkautensa ja armonsa tähden hän lunasti heitä, ja otti heitä ylös, ja kantoi heitä aina vanhasta tähän asti.

 I all deras nöd var ingen verklig nöd,      ty hans ansiktes ängel frälste dem.  Därför att han älskade dem och ville skona dem,      förlossade han dem.  Han lyfte dem upp och bar dem alltjämt,      i forna tider.

Mutta he olivat vastahakoiset, ja vihoittivat hänen Pyhän Henkensä; sentähden hän muuttui heidän viholliseksensa, ja soti heitä vastaan.

 Men de voro gensträviga, och de bedrövade      hans heliga Ande;  därför förvandlades han till deras fiende,      han själv stridde mot dem.

Ja hänen kansansa muisti taas entisiä Moseksen aikoja. Kussa siis nyt se on, joka heidät vei ulos merestä laumansa paimenen kanssa? Kussa on se, joka Pyhän Henkensä heidän sekaansa antoi;

 Då tänkte hans folk på forna tider,      de tänkte på Mose:  Var är nu han som förde dem upp ur havet,      jämte herdarna för hans hjord?  Var är han som lade i deras bröst      sin helige Ande,

Joka oikialla kädellänsä Moseksen vei, kunniallisella käsivarrellansa; joka vedet jakoi heidän edellänsä, tehdäksensä itsellensä ijankaikkista nimeä;

 var är han som lät sin härliga arm gå fram      vid Moses högra sida,  han som klöv vattnet framför dem  och så gjorde sig ett evigt namn,

Joka heitä vei syvyyden kautta, niinkuin hevoset korvessa, ilman kompastumata.

 han som lät dem färdas genom djupen,  såsom hästar färdas genom öknen, utan att stappla?

Niinkuin karjan, joka kedolle menee, saatti Herran Henki heidät lepoon, niin sinä myös kansas johdatit, tehdäkses itselles ijankaikkista nimeä.

 Likasom när boskapen går ned i dalen  så fördes de av HERRENS Ande till ro.  Ja, så ledde du ditt folk  och gjorde dig ett härligt namn.

Niin katso nyt taivasta, ja katso tänne alas pyhästä ja kunniallisesta asuinsiastas. Kusssa nyt on kiivautes ja voimas? sinun suuri sydämellinen laupiutes kovennetaan minua vastaan.

 Skåda ned från himmelen och se härtill  från din heliga och härliga boning.  Var äro nu din nitälskan och dina väldiga gärningar,  var är ditt hjärtas varkunnsamhet och din barmhärtighet?  De hålla sig tillbaka från mig.

Sinä olet kuitenkin meidän Isämme; sillä ei Abraham meistä mitään tiedä, ja ei Israel meitä tunne; mutta sinä Herra olet meidän Isämme ja meidän Lunastajamme; ja se on ijäti sinun nimes.

 Du är ju dock vår fader;  ty Abraham vet icke av oss,  och Israel känner oss icke.  Men du, HERRE, är vår fader;  »vår förlossare av evighet», det är ditt namn.

Miksis, Herra, sallit meidän eksyä sinun teiltäs, ja annoit sydämemme paatua, ettemme sinua peljänneet? Palaja palveliais tähden ja perimises sukukuntain tähden.

 Varför, o HERRE, låter du oss då gå vilse från dina vägar  och förhärdar våra hjärtan, så att vi ej frukta dig?  Vänd tillbaka för dina tjänares skull,  för din arvedels stammars skull.

He omistavat lähes kaiken sinun pyhän kansas; meidän vihollisemme polkevat sinun pyhyytes alas.

 Allenast helt kort fick ditt heliga folk behålla sin besittning;  våra ovänner trampade ned din helgedom.

Me olemme juuri niinkuin ennenkin, kuin et sinä meitä hallinnut, ja emme olleetkaan sinun nimees nimitetyt.

 Det är oss nu så, som om du aldrig hade varit herre över oss,  om om vi ej hade blivit uppkallade efter ditt namn.