Job 30

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

MAS ahora los más mozos de días que yo, se ríen de mí; Cuyos padres yo desdeñara ponerlos con los perros de mi ganado.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

Porque ¿para qué yo habría menester la fuerza de sus manos, En los cuales había perecido con el tiempo?

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

Por causa de la pobreza y del hambre andaban solos; Huían á la soledad, á lugar tenebroso, asolado y desierto.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

Que cogían malvas entre los arbustos, Y raíces de enebro para calentarse.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

Eran echados de entre las gentes, Y todos les daban grita como al ladrón.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

Habitaban en las barrancas de los arroyos, En las cavernas de la tierra, y en las rocas.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

Bramaban entre las matas, Y se reunían debajo de las espinas.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

Hijos de viles, y hombres sin nombre, Más bajos que la misma tierra.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

Y ahora yo soy su canción, Y he sido hecho su refrán.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

Abomínanme, aléjanse de mí, Y aun de mi rostro no detuvieron su saliva.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

Porque Dios desató mi cuerda, y me afligió, Por eso se desenfrenaron delante de mi rostro.

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

Á la mano derecha se levantaron los jóvenes; Empujaron mis pies, Y sentaron contra mí las vías de su ruina.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

Mi senda desbarataron, Aprovecháronse de mi quebrantamiento, Contra los cuales no hubo ayudador.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

Vinieron como por portillo ancho, Revolviéronse á mi calamidad.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

Hanse revuelto turbaciones sobre mí; Combatieron como viento mi alma, Y mi salud pasó como nube

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

Y ahora mi alma está derramada en mí; Días de aflicción me han aprehendido.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

De noche taladra sobre mí mis huesos, Y mis pulsos no reposan.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

Con la grande copia de materia mi vestidura está demudada; Cíñeme como el cuello de mi túnica.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

Derribóme en el lodo, Y soy semejante al polvo y á la ceniza.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

Clamo á ti, y no me oyes; Preséntome, y no me atiendes.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

Haste tornado cruel para mí: Con la fortaleza de tu mano me amenazas.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

Levantásteme, é hicísteme cabalgar sobre el viento, Y disolviste mi sustancia.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

Porque yo conozco que me reduces á la muerte; Y á la casa determinada á todo viviente.

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

Mas él no extenderá la mano contra el sepulcro; ¿Clamarán los sepultados cuando él los quebrantare?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

¿No lloré yo al afligido? Y mi alma ¿no se entristeció sobre el menesteroso?

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

Cuando esperaba yo el bien, entonces vino el mal; Y cuando esperaba luz, la oscuridad vino.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

Mis entrañas hierven, y no reposan; Días de aflicción me han sobrecogido.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

Denegrido ando, y no por el sol: Levantádome he en la congregación, y clamado.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

He venido á ser hermano de los dragones, Y compañero de los búhos.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

Mi piel está denegrida sobre mí, Y mis huesos se secaron con ardentía.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.

Y hase tornado mi arpa en luto, Y mi órgano en voz de lamentadores.