Song of Solomon 2

Minä olen Saronin kukkanen, ja kukoistus laaksossa.

Jeg er Sarons blomst, dalenes lilje.

Niinkuin ruusu orjantappuroissa, niin on armaani tytärten seassa.

Som en lilje blandt torner, så er min venninne blandt de unge kvinner.

Niinkuin omenapuu metsäpuiden seassa, niin on ystäväni poikain seassa: minä istun hänen varjossansa, jota minä anon, ja hänen hedelmänsä on minun suussani makia.

Som et epletre blandt skogens trær, så er min elskede blandt de unge menn; i hans skygge lyster det mig å sitte, og hans frukt er søt for min gane.

Hän johdattaa minua viinakellariinsa; ja rakkaus on hänen lippunsa minun päälläni.

Han har ført mig til vinhuset, og hans banner over mig er kjærlighet.

Virvoittakaat minua viinaleileillä, ja vahvistakaat minua omenilla; sillä minä olen sairas rakkaudesta.

Styrk mig med druekaker, kveg mig med epler! For jeg er syk av kjærlighet.

Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, hänen oikia kätensä halaa minua.

Hans venstre hånd er under mitt hode, og hans høire favner mig.

Minä vannotan tietä, Jerusalemin tyttäret, metsävuohten eli naaraspeurain kautta kedolla, ettette herätä eli vaivaa armastani, siihen asti kuin hän itse tahtoo.

Jeg ber eder inderlig, I Jerusalems døtre, ved rådyrene eller ved hindene på marken, at I ikke vekker og ikke egger kjærligheten, før den selv vil!

Tämä on ystäväni ääni, katso, hän tulee: hän hyppää vuorilla ja karkaa kukkuloille.

Hør, der er min elskede! Se, der kommer han springende over fjellene, hoppende over haugene.

Ystäväni on metsävuohen eli nuoren peuran kaltainen: katso, hän seisoo seinän takana, ja katsoo akkunasta sisälle, ja kurkistelee häkin lävitse.

Min elskede ligner et rådyr eller en ung hjort. Se, der står han bak vår vegg; han kikker gjennem vinduene, gjennem gitteret ser han inn.

Ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse armaani, ihanaiseni, ja tule.

Min elskede tar til orde og sier til mig: Stå op, min venninne, du min fagre, og kom ut!

Sillä katso, talvi on kulunut, ja sade lakannut ja mennyt pois:

For se, nu er vinteren omme, regnet har draget forbi og er borte;

Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme;

blomstene kommer til syne i landet, sangens tid er inne, og turtelduens røst har latt sig høre i vårt land;

Fikunapuut puhkeevat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa: nouse, armaani, ihanaiseni, ja tule.

fikentreets frukter tar til å rødme, og vintrærnes blomster dufter. Stå op, kom, min venninne, du min fagre, så kom da!

Kyhkyläiseni vuoren raossa ja kivirauniossa, anna minun nähdä kasvos, anna minun kuulla äänes; sillä sinun äänes on suloinen, ja kasvos ihanainen.

Du min due i bergrevnene, i fjellveggens ly! La mig se din skikkelse, la mig høre din røst! For din røst er blid og din skikkelse fager.

Ottakaat meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat viinamäet; sillä meidän viinamäkemme ovat röhkäleillä.

Fang revene for oss, de små rever som ødelegger vingårdene! Våre vingårder står jo i blomst.

Ystäväni on minun, ja minä hänen, joka kaitsee kukkasten keskellä,

Min elskede er min, og jeg er hans, han som vokter sin hjord blandt liljene.

Siihenasti että päivä jäähtyy ja varjot kulkevat pois. Palaja, ole niinkuin metsävuohi, ystäväni, eli niinkuin nuori peura Eroitusvuorilla.

Innen dagen blir sval og skyggene flyr, vend om, min elskede, lik et rådyr eller en ung hjort på de kløftede fjell!