Psalms 18

Edelläveisaajalle, Davidin Herran palvelian Psalmi, joka Herralle nämät veisun sanat puhui sinä päivänä, jona Herra hänen vapahti kaikkein vihollistensa käsistä ja Saulin käsistä. Ja hän sanoi: minä rakastan sydämestäni sinua, Herra, minun voimani.

Til sangmesteren; av Herrens tjener David, som talte denne sangs ord til Herren den dag da Herren hadde utfridd ham av alle hans fienders hånd og av Sauls hånd.

Herra, minun kallioni, minun linnani ja minun vapahtajani; minun Jumalani on minun vahani, johon minä turvaan: minun kilpeni, ja minun autuuteni sarvi, ja minun varjelukseni.

Og han sa: Herre, jeg har dig hjertelig kjær, min styrke!

Minä kiitän ja avukseni huudan Herraa, niin minä vapahdetaan vihollisistani.

Herren er min klippe og min festning og min frelser; min Gud er min klippe, som jeg setter min lit til, mitt skjold og min frelses horn, min borg.

Sillä kuoleman siteet olivat käärineet minun ympäri, ja Belialin ojat peljättivät minun.

Jeg påkaller den Høilovede, Herren, og blir frelst fra mine fiender.

Helvetin siteet kietoivat minun: kuoleman paulat ennättivät minun.

Dødens rep omspente mig, og fordervelsens strømmer forferdet mig.

Ahdistuksessani minä avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö minä huudan: niin hän kuulee ääneni templistänsä, ja minun huutoni hänen edessänsä tulee hänen korviinsa.

Dødsrikets rep omgav mig, dødens snarer overfalt mig.

Maa liikkui ja vapisi, ja vuorten perustukset liikkuivat: he värisivät, koska hän vihastui.

I min trengsel påkalte jeg Herren, og jeg ropte til min Gud; han hørte fra sitt tempel min røst, og mitt skrik kom for ham, til hans ører.

Savu suitsi hänen sieraimistansa ja kuluttava tuli hänen suustansa, niin että hiilet siitä syttyivät.

Da rystet og bevet jorden, og fjellenes grunnvoller skalv, og de rystet, for hans vrede var optendt.

Hän notkisti taivaat ja astui alas, ja synkiä pimeys oli hänen jalkainsa alla.

Det steg røk op av hans nese, og fortærende ild fra hans munn; glør brente ut av ham.

Hän astui Kerubimin päälle ja lensi, ja hän lensi tuulen sulkain päällä.

Og han bøide himmelen og steg ned, og det var mørke under hans føtter.

Hän pani pimeyden majansa ympärille, ja mustat paksut pilvet, jossa hän lymyssä oli.

Og han fór på kjeruber og fløi, og han fór hastig frem på vindens vinger.

Kirkkaudesta hänen edessänsä hajosivat pilvet rakeilla ja leimauksilla.

Han gjorde mørke til sitt dekke, rundt omkring sig til sitt skjul, mørke vann, tykke skyer.

Ja Herra jylisti taivaissa, Ylimmäinen antoi pauhinansa, rakeilla ja leimauksilla.

Frem av glansen foran ham fór hans skyer frem, hagl og gloende kull.

Hän ampui nuolensa ja hajoitti heitä: hän iski kovat leimaukset, ja peljätti heitä,

Og Herren tordnet i himmelen, den Høieste lot sin røst høre, hagl og gloende kull.

Ja niin ilmestyivät vetten kuljut, ja maan perustukset ilmaantuivat, Herra, sinun kovasta nuhtelemisestas ja sinun sieraimies hengen puhalluksesta.

Og han utsendte sine piler og spredte dem omkring - lyn i mengde og forvirret dem.

Hän lähetti korkeudesta ja otti minun, ja veti minun ulos suurista vesistä.

Da kom vannenes strømmer til syne, og jordens grunnvoller blev avdekket ved din trusel, Herre, for din neses åndepust.

Hän vapahti minun voimallisista vihollisistani, jotka minua väkevämmät olivat.

Han rakte sin hånd ut fra det høie, han grep mig; han drog mig op av store vann.

Ne ennättivät minun tuskapäivänäni; mutta Herra tuli minun turvakseni.

Han fridde mig ut fra min sterke fiende og fra mine avindsmenn; for de var mig for mektige.

Ja hän vei minun lakialle: hän tempasi minun ulos; sillä hän mielistyi minuun.

De overfalt mig på min motgangs dag; men Herren blev min støtte.

Herra maksoi minulle minun vanhurskauteni jälkeen: hän antoi minulle kätteni puhtauden jälkeen.

Og han førte mig ut i fritt rum; han frelste mig, for han hadde behag i mig.

Sillä minä pidän Herran tiet, ja en ole Jumalaani vastaan.

Herren gjengjeldte mig efter min rettferdighet, han betalte mig efter mine henders renhet.

Sillä kaikki hänen oikeutensa ovat silmäini edessä, ja hänen käskyjänsä en minä tyköäni hylkää.

For jeg tok vare på Herrens veier og vek ikke i ondskap fra min Gud.

Vaan olen vakaa hänen edessänsä ja vältän vääryyttä.

For alle hans lover hadde jeg for øie, og hans bud lot jeg ikke vike fra mig.

Sentähden Herra kostaa minulle vanhurskauteni perästä, kätteni puhtauden jälkeen, silmäinsä edessä.

Og jeg var ulastelig for ham og voktet mig vel for min synd.

Pyhäin kanssa sinä pyhä olet, ja toimellisten kanssa toimellinen.

Og Herren gjengjeldte mig efter min rettferdighet, efter mine henders renhet for hans øine.

Puhdasten kanssa sinä puhdas olet, ja nurjain kanssa sinä nurja olet.

Mot den fromme viser du dig from, mot den rettvise mann viser du dig rettvis,

Sillä sinä vapahdat ahdistetun kansan, ja korkiat silmät sinä alennat.

mot den rene viser du dig ren, mot den forvendte viser du dig vrang.

Sillä minun kynttiläni sinä valaiset; Herra minun Jumalani valaisee minun pimeyteni.

For du frelser elendige folk, og du fornedrer høie øine.

Sillä sinun kauttas minä sotaväen murran, ja minun Jumalassani karkaan muurin ylitse.

For du lar min lampe skinne; Herren min Gud opklarer mitt mørke.

Jumalan tie on täydellinen. Herran puheet tulella koetellut: hän on kaikkein kilpi, jotka häneen uskaltavat.

For ved dig stormer jeg løs på fiendeskarer, og ved min Gud springer jeg over murer.

Sillä kuka on Jumala, paitsi Herraa? ja kuka on kallio, paitsi Jumalaamme?

Gud, hans vei er fullkommen; Herrens ord er rent, han er et skjold for alle dem som setter sin lit til ham.

Jumala vyöttää minun voimalla, ja panee minun tieni viattomaksi.

For hvem er Gud foruten Herren, og hvem er en klippe, uten vår Gud?

Hän tekee jalkani niinkuin peurain jalat, ja asettaa minun korkeudelle.

Den Gud som omgjorder mig med kraft og gjør min vei fri for støt,

Hän opettaa käteni sotimaan, ja käsivarteni vaskijoutsea vetämään.

som gir mig føtter likesom hindene og stiller mig på mine høider,

Ja sinä annoit minulle autuutes kilven, ja sinun oikia kätes vahvistaa minun: ja koskas minun alennat, niin sinä teet minun suureksi.

som oplærer mine hender til krig, så mine armer spenner kobberbuen.

Sinä levitit minun askeleeni minun allani, ettei minun kantapääni livistyneet.

Og du gir mig din frelse til skjold, og din høire hånd støtter mig, og din mildhet gjør mig stor.

Minä ajan vihollisiani takaa ja käsitän heitä, ja en palaja, ennenkuin minä heidät hukutan.

Du gjør rummet vidt for mine skritt under mig, og mine ankler vakler ikke.

Minä runtelen heitä, ettei he taida nousta: heidän täytyy kaatua jalkaini alla.

Jeg forfølger mine fiender og når dem, og jeg vender ikke tilbake før jeg har gjort ende på dem.

Sinä valmistat minun voimalla sotaan: sinä taivutat minun alleni ne, jotka nousevat minua vastaan.

Jeg knuser dem, så de ikke makter å reise sig; de faller under mine føtter.

Sinä annat minulle viholliseni kaulan, ja minä kadotan vainoojani.

Og du omgjorder mig med kraft til krig, du bøier mine motstandere under mig.

He huutavat, vaan ei ole auttajaa: Herran tykö, mutta ei hän vastaa heitä.

Og mine fiender lar du vende mig ryggen, og mine avindsmenn utrydder jeg.

Minä survon heitä niinkuin maan tomun tuulen edessä, ja heitän pois niinkuin loan kaduilta.

De roper, men der er ingen frelser - til Herren, men han svarer dem ikke.

Sinä pelastat minua riitaisesta kansasta: sinä asetat minun pakanain pääksi; se kansa, jota en minä tuntenut, palvelee minua.

Og jeg knuser dem som støv for vinden, jeg tømmer dem ut som søle på gatene.

Se kuultelee minua kuuliaisilla korvilla: muukalaiset lapset kieltävät minun.

Du redder mig fra folkekamper, du setter mig til hode for hedninger; folkeferd som jeg ikke kjenmer, tjener mig.

Muukalaiset lapset vaipuvat ja vapisevat siteissänsä.

Bare de hører om mig, blir de mig lydige; fremmede kryper for mig.

Herra elää, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja minun autuuteni Jumala olkoon ylistetty!

Fremmede visner bort og går bevende ut av sine borger.

Jumala, joka minulle koston antaa, ja vaatii kansat minun alleni;

Herren lever, og priset er min klippe, og ophøiet er min frelses Gud,

Joka minua auttaa vihollisistani: sinä korotat myös minun niistä, jotka karkaavat minua vastaan: sinä pelastat minua väkivaltaisesta miehestä.

den Gud som gir mig hevn og legger folkeferd under mig,

Sentähden minä kiitän sinua, Herra, pakanain seassa, ja veisaan nimelles kiitoksen,

som frir mig ut fra mine fiender; ja, over mine motstandere ophøier du mig, fra voldsmannen redder du mig.

Joka suuren autuuden kuninkaallensa osoittaa, ja tekee hyvästi voidellullensa, Davidille, ja hänen siemenellensä ijankaikkisesti.

Derfor vil jeg prise dig iblandt hedningene, Herre, og lovsynge ditt navn. Han gjør frelsen stor for sin konge, han gjør miskunnhet mot sin salvede, mot David og mot hans ætt til evig tid.