Psalms 132

Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,

En sang ved festreisene. Herre, gi David lønn for hans møie,

Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:

han som tilsvor Herren, gav Jakobs Veldige det løfte:

En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;

Jeg vil ikke gå inn i mitt huses telt, jeg vil ikke stige op på min sengs leie,

En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,

jeg vil ikke unne mine øine søvn, mine øielokk slummer,

Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.

før jeg finner et sted for Herren, en bolig for Jakobs Veldige!

Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.

Se, vi hørte om den i Efrata, vi fant den i skogsbygden.

Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.

Vi vil komme til hans bolig, vi vil tilbede for hans føtters skammel.

Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.

Reis dig, Herre, og kom til ditt hvilested, du og din styrkes ark!

Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.

La dine prester klæ sig i rettferd og dine fromme rope med fryd!

Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.

For Davids, din tjeners skyld vise du ikke din salvedes åsyn tilbake!

Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.

Herren har svoret David en sann ed, som han ikke vil gå fra: Av ditt livs frukt vil jeg sette konger på din trone;

Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.

dersom dine barn holder min pakt og mine vidnesbyrd, som jeg vil lære dem, da skal også deres barn for all tid sitte på dine trone.

Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.

For Herren har utkåret Sion, han har attrådd det til sin bolig:

Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.

Dette er mitt hvilested til evig tid; her vil jeg bo, fordi jeg har attrådd det.

Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.

Dets mat vil jeg velsigne, dets fattige vil jeg mette med brød,

Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.

og dets prester vil jeg klæ med fryd.

Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.

Der vil jeg la et horn vokse op for David, gjøre i stand en lampe for min salvede.

Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.

Hans fiender vil jeg klæ i skam, men på ham skal hans krone stråle.