Job 4

Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,

Da tok Elifas fra Teman til orde og sa:

Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?

Om en prøvde å tale et ord til dig, vilde du da ta det ille op? Men hvem kan vel holde sine ord tilbake?

Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.

Du har selv vist mange til rette, og maktløse hender styrket du;

Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.

dine ord reiste den snublende op, og synkende knær gjorde du sterke.

Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.

Men nu, når det gjelder dig selv, blir du utålmodig, når det rammer dig, blir du forferdet.

Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?

Er ikke din gudsfrykt din tillit, din ulastelige ferd ditt håp?

Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?

Tenk efter: Hvem omkom uskyldig, og hvor gikk rettskafne til grunne?

Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.

Efter det jeg har sett, har de som pløide urett og sådde nød, også høstet det.

He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.

De omkom for Guds ånde, og for hans vredes pust blev de til intet.

Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.

Løvens brøl og dens fryktelige røst hørtes ikke lenger, og ungløvenes tenner blev knust.

Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.

Løven omkom av mangel på rov, og løvinnens unger blev adspredt.

Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.

Og til mig stjal sig et ord; det lød for mitt øre som en hvisken,

Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,

under skiftende tanker ved nattlige syner, når dyp søvn faller på menneskene.

Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;

Frykt og beven kom over mig, så alle mine ben tok til å skjelve.

Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.

Og en ånd fór forbi mitt åsyn; hårene på mitt legeme reiste sig.

Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:

Den blev stående, men jeg skjelnet ikke klart hvorledes den så ut - det var en skikkelse som stod der for mine øine; jeg hørte en stille susen og en røst:

Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?

Er et menneske rettferdig for Gud, eller en mann ren for sin skaper?

Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:

Se, på sine tjenere stoler han ikke, og hos sine engler finner han feil,

Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?

hvor meget mere da hos dem som bor i hus av ler, og som har sin grunnvoll i støvet - de som knuses lettere enn møll.

Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.

Fra morgen til aften - så er de sønderslått; uten at nogen akter på det, går de til grunne for alltid.

Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.

Blir ikke teltsnoren dradd ut hos dem? De dør, men ikke i visdom.