Job 16

Sitte vastasi Job ja sanoi:

Da tok Job til orde og sa:

Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

Jeg har hørt meget som dette; I er plagsomme trøstere alle sammen.

Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Blir det aldri ende på de vindige ord? Eller hvad egger dig til å svare?

Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Også jeg kunde tale som I; om I var i mitt sted, kunde jeg sette ord sammen mot eder, og jeg kunde ryste på hodet over eder;

Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

jeg kunde styrke eder med min munn, og mine lebers medynk kunde stille eders smerte.

Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Om jeg taler, stilles ikke min smerte, og lar jeg det være, hvad lindring får jeg da?

Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Ja, nu har han trettet mig ut; du har ødelagt hele mitt hus.

Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Og du grep mig fatt - det blev et vidne mot mig; min magerhet stod op imot mig, like i mitt åsyn vidnet den mot mig.

Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

Hans vrede sønderrev mig og forfulgte mig; han skar tenner imot mig; som min motstander hvesset han sine øine mot mig.

He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

De spilet op sin munn mot mig, med hån slo de mine kinnben; alle slo de sig sammen mot mig.

Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Gud gir mig i urettferdige folks vold og styrter mig i ugudelige menneskers hender.

Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Jeg levde i ro; da sønderbrøt han mig, han grep mig i nakken og sønderknuste mig, han satte mig op til skive for sig.

Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Hans skyttere kringsatte mig, han kløvde mine nyrer uten barmhjertighet; han øste ut min galle på jorden.

Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Han rev i mig rift på rift; han stormet mot mig som en kjempe.

Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Jeg har sydd sekk om min hud og stukket mitt horn i støvet;

Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

mitt ansikt er rødt av gråt, og over mine øielokk ligger det dødsskygge.

Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

Og dog er det ingen urett i mine hender, og min bønn er ren.

Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Å jord, dekk ikke mitt blod, og måtte det ikke være noget sted hvor mitt skrik stanser!

Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Selv nu har jeg mitt vidne i himmelen og i det høie en som kan stadfeste mine ord.

Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Stadig spotter mine venner mig; mot Gud skuer gråtende mitt øie,

Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

at han må la mannen få rett i hans strid med Gud og menneskebarnet rett mot hans næste;

Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.

for få år vil det gå før jeg vandrer den vei som jeg ikke vender tilbake.