Job 14

Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

Et menneske, født av en kvinne, lever en kort tid og mettes med uro.

Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

Som en blomst skyter han op og visner, han farer bort som skyggen og holder ikke stand.

Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

Endog over en sådan holder du dine øine åpne, og mig fører du frem for din domstol!

Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

Kunde det bare komme en ren av en uren! Ikke én!

Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

Når hans dager er fastsatt, hans måneders tall bestemt hos dig, når du har satt ham en grense som han ikke kan overskride,

Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

så vend ditt øie bort fra ham, så han kan ha ro så vidt at han kan glede sig som en dagarbeider ved sin dag!

Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

For treet er det håp; om det hugges, så spirer det igjen, og på nye skudd mangler det ikke;

Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

om dets rot eldes i jorden, og dets stubb dør ut i mulden,

Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

så setter det allikevel knopper ved eimen av vannet og skyter grener som et nyplantet tre.

Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

Men når en mann dør, så ligger han der, når et menneske opgir ånden, hvor er han da?

Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

Som vannet minker bort i en sjø, og som en elv efterhånden blir grunnere og tørker ut,

Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

så legger et menneske sig ned og reiser sig ikke igjen; så lenge himmelen er til, våkner de ikke - de vekkes ikke op av sin søvn.

O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua.

Å om du vilde gjemme mig i dødsriket og skjule mig der til din vrede var over - om du vilde sette mig et tidsmål og så komme mig i hu!

Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

Når en mann dør, lever han da op igjen? Alle min krigstjenestes dager skulde jeg da vente, til min avløsning kom;

Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

du skulde da rope, og jeg skulde svare dig; efter dine henders verk skulde du lenges.

Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

Men nu teller du mine skritt og akter stadig på min synd.

Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

Forseglet i en pung ligger min brøde, og du syr til over min misgjerning.

Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

Men som et fjell faller og smuldres bort, og en klippe flyttes fra sitt sted,

Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

som vannet huler ut stener og flommen skyller bort mulden, således gjør du menneskets håp til intet;

Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

du overvelder ham for alltid, og han farer bort; du forvender hans åsyn og lar ham fare.

Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

Kommer hans barn til ære, da vet han det ikke, og blir de ringeaktet, da blir han det ikke var.

Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.

Bare over ham selv kjenner hans legeme smerte, og bare over ham selv sørger hans sjel.