Job 3

Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

I muri i tenei ka puaki te mangai o Hopa, a ka kanga e ia tona ra.

Ja Job vastasi ja sanoi:

Na ka oho a Hopa, ka mea,

Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

Kia ngaro te ra i whanau ai ahau, te po i korerotia ai, He tamaroa kei roto i te kopu.

Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

Waiho taua ra mo te pouri; kaua e tirohia iho e te Atua i runga; kaua hoki e whitingia e te marama.

Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

Kia poke ia i te pouri, i te atarangi hoki o te mate; kia tauria iho e te kapua; kia whakawehia ano hoki e te whakapouritanga o te ra.

Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

Na ko taua po, kia mau pu i te pouri kerekere: kei honoa ki nga ra o te tau; kei huihuia atu ina taua nga marama.

Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

Nana, kia mokemoke taua po, kaua te reo koa e uru ki roto.

Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

Kia kanga hoki e te hunga kanga i te ra, e te hunga mohio ki te whakaara rewiatana.

Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

Kia pouri nga whetu o tona kakarauritanga; kia tatari ki te marama, a kahore noa iho; kei kite hoki i te takiritanga ata.

Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

Mona kihai i tutaki i nga tatau o te kopu o toku whaea, kihai i huna i te mauiui kei kitea e ahau.

Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

He aha ahau te mate ai i te kopu? He aha te hemo ai i toku putanga mai i te kopu?

Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

He aha i rite wawe ai nga turi moku, me nga u hei ngote maku?

Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

Me i pena, kua ata takoto ahau, te ai he whakaohooho, moe ana ahau: katahi ahau ka whai okiokinga,

Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

I roto i nga kingi, i nga kaiwhakatakoto whakaaro o te whenua i hanga nei i nga wahi mokemoke mo ratou,

Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

I roto ranei i nga rangatira whai koura, o ratou nei whare ki tonu i te hiriwa:

Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

Kua kahore noa iho ranei, kua pera me te materoto e ngaro nei, me nga kohungahunga kahore nei e kite i te marama.

Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

Mutu ake i reira te whakararuraru a te hunga kino; okioki ana i reira te hunga kua mauiui nga uaua.

Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

Ata noho ana nga herehere i reira, te rongo i te reo o te kaitukino.

Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

Kei reira te iti, te rahi, kahore hoki he rangatira o te pononga.

Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

He aha te marama i homai ai ki te tangata kei roto nei i te mate? te ora ki te tangata kua kawa te wairua?

Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

E koingo nei ki te mate, heoi kahore noa iho; e keri ana kia taea ia, nui atu i te keri i nga taonga huna.

Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

Hari pu ratou, koa ana, ina kitea te urupa.

Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

He aha ano te marama i homai ai ki te tangata kua huna nei tona ara, kua oti nei te tutakitaki mai e te Atua?

Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

Kiano hoki ahau i kai, kua tae mai taku mapu: ano he wai oku hamama e ringihia ana.

Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

No te mea kua tae mai ki ahau te mea whakawehi e wehi nei ahau; ko taku e pawera nei kua pa ki ahau.

Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.

Kahore oku humarie, kahore oku ata noho, ehara i te mea e okioki ana; na kua puta te raruraru.