Job 17

Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.

Kua pau toku manawa, moti rawa oku ra, kua rite te urupa moku.

En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.

He pono he hunga tawai enei kei ahau, a kei roto tonu toku kanohi i a ratou whakakarangitanga.

Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?

Tena ra, homai he punga ko koe tonu hei whakakapi turanga moku; ko wai hei papaki ringa ki ahau?

Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.

Kua huna hoki e koe to ratou ngakau kei mohio; na reira e kore koe e whakaneke ake i a ratou.

Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.

Ko te tangata e whaki ana i ona hoa, he mea mo te utu, ko nga kanohi tonu o ana tamariki e hemo.

Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.

Kua meinga hoki ahau e ia hei hahani ma nga iwi; a kua waiho marakerake ahau hei whakaetietinga.

Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.

Kua atarua toku kanohi i te tangi, rite tonu ki te atarangi oku wahi katoa.

Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.

Ka miharo te hunga tika ki tenei, a ka whakaoho te tangata harakore i a ia ano hei whakahe i te atuakore.

Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.

Otiia ka mau te tangata tika ki tona ara, a ko te tangata ringa ma ka neke haere ake te kaha.

Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.

Ko koutou katoa ia tahuri, anga mai nei, e kore hoki tetahi tangata mahara e kitea e ahau i roto i a koutou.

Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,

Kua pahemo oku ra, motumotuhia ake oku whakaaro i whakatakoto ai, tae noa ki nga whakaaro o toku ngakau.

Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.

Ko te po kua meinga e ratou hei ao; ko te marama, e ki ana ratou, e tata tonu ana ki te pouri.

Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt.

Ki te titiro ahau i te reinga hei whare moku; mehemea kua wharikitia e ahau toku moenga ki te pouri;

Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.

Mehemea kua karanga ahau ki te pirau, ko koe toku papa; ki te iro ranei, ko koe toku whaea, toku tuahine!

Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?

Kei hea ra he tumanakohanga atu moku? A ko taku e tumanako atu ai ko wai e kite?

Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa.

Ka riro ki raro ki nga taha o te reinga, ina whai okiokinga i roto i te puehu.