Psalms 137

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Là presso i fiumi di Babilonia, sedevamo ed anche piangevamo ricordandoci di Sion.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Ai salici delle sponde avevamo appese le nostre cetre.

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Poiché là quelli che ci avevan menati in cattività ci chiedevano dei canti, quelli che ci predavano, delle canzoni d’allegrezza, dicendo: Cantateci delle canzoni di Sion!

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Come potremmo noi cantare le canzoni dell’Eterno in terra straniera?

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Se io ti dimentico, o Gerusalemme, dimentichi la mia destra le sue funzioni,

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

resti la mia lingua attaccata al palato se io non mi ricordo di te, se non metto Gerusalemme al disopra d’ogni mia allegrezza.

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Ricordati, o Eterno, dei figliuoli di Edom, che nel giorno di Gerusalemme dicevano: Spianatela, spianatela, fin dalle fondamenta!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

O figliuola di Babilonia, che devi esser distrutta, beati chi ti darà la retribuzione del male che ci hai fatto!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Beato chi piglierà i tuoi piccoli bambini e li sbatterà contro la roccia!