Job 17

Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.

Il mio soffio vitale si spenge, i miei giorni si estinguono, il sepolcro m’aspetta!

En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.

Sono attorniato di schernitori e non posso chiuder occhio per via delle lor parole amare.

Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?

O Dio, da’ un pegno, sii tu il mio mallevadore presso di te; se no, chi metterà la sua nella mia mano?

Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.

Poiché tu hai chiuso il cuor di costoro alla ragione, e però non li farai trionfare.

Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.

Chi denunzia un amico sì che diventi preda altrui, vedrà venir meno gli occhi de’ suoi figli.

Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.

Egli m’ha reso la favola dei popoli, e son divenuto un essere a cui si sputa in faccia.

Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.

L’occhio mio si oscura pel dolore, tutte le mie membra non son più che un’ombra.

Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.

Gli uomini retti ne son colpiti di stupore, e l’innocente insorge contro l’empio;

Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.

ma il giusto si attiene saldo alla sua via, e chi ha le mani pure viepiù si fortifica.

Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.

Quanto a voi tutti, tornate pure, fatevi avanti, ma fra voi non troverò alcun savio.

Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,

I miei giorni passano, i miei disegni, i disegni cari al mio cuore, sono distrutti,

Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.

e costoro pretendon che la notte sia giorno, che la luce sia vicina, quando tutto è buio!

Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt.

Se aspetto come casa mia il soggiorno de’ morti, se già mi son fatto il letto nelle tenebre,

Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.

se ormai dico al sepolcro "tu sei mio padre" e ai vermi: "siete mia madre e mia sorella",

Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?

dov’è dunque la mia speranza? questa speranza mia chi la può scorgere?

Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa.

Essa scenderà alle porte del soggiorno de’ morti, quando nella polvere troverem riposo assieme".