Psalms 132

Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,

Grádicsok éneke. Emlékezzél meg, Uram, Dávid minden nyomorúságáról;

Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:

A ki megesküdt az Úrnak, fogadást tőn a Jákób Istenének:

En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;

Nem megyek be sátoros házamba, nem hágok fel háló-nyoszolyámba;

En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,

Nem bocsátok álmot szemeimre s pilláimra szendert;

Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.

Míg helyet nem találok az Úrnak, Jákób Istenének hajlékot!

Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.

Ímé, hallottunk róla Efratában; rátaláltunk Jaar térségein:

Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.

Hadd menjünk be az ő hajlékaiba, boruljunk le lábainak zsámolyához!

Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.

Indulj Uram, a te nyugvóhelyedre: te és a te hatalmadnak ládája!

Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.

Papjaid öltözködjenek igazságba, kegyeltjeid pedig örvendezzenek!

Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.

Dávidért, a te szolgádért, ne fordulj el felkented színétől!

Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.

Hűséget esküdött az Úr Dávidnak, nem tér el attól: Ágyékod gyümölcsét ültetem székedbe;

Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.

Ha megtartják fiaid szövetségemet és bizonyságomat, a melyekre megtanítom őket, fiaik is mindörökké székedben ülnek.

Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.

Mert a Siont választotta ki az Úr, azt szerette meg magának lakhelyül:

Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.

Ez lesz nyugovóhelyem örökre; itt lakozom, mert ezt szeretem;

Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.

Eleséggel megáldom gazdagon, szegényeit jóltartom kenyérrel;

Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.

Papjait meg felruházom szabadítással, és vígan örvendeznek kegyeltjei.

Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.

Megnövesztem ott Dávidnak hatalmát, szövétneket szerzek az én felkentemnek.

Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.

Ellenségeire szégyent borítok, rajta pedig koronája ragyog.